Huikea muutos! Näin pariskunta pudotti painoaan yhteensä liki 90 kiloa: "Kyse ei ole vain laihduttamisesta"

Jo pienillä muutoksilla saa aikaan isoja tuloksia. Sen todistavat nämä rakastavaiset, jotka saivat pudotettua painoaan yhteensä kymmeniä kiloja.

Minnesotassa asuva Stephanie Engblom kertoo, että kaikki alkoi tammikuussa 2020. Yhtenä aamuna hän päätti aviomiehensä Brandonin kanssa, että asioiden oli muututtava.

– Katsoimme peiliin, katsoimme toisiamme ja sanoin: "Tiedätkö mitä? Nyt olemme pohjalla." Painoimme molemmat yli 135 kiloa, Brandonilla oli diagnosoitu uniapnea ja omakin olo oli hirveä. Kroppaani särki ihan joka ikinen päivä, Stephanie, 25, kertoo Today-sivustolla.

– Meidän täytyi tehdä muutos, jos haluaisimme elää pitkän, onnellisen ja terveen elämän yhdessä. Ja ehkä perustaa perheenkin jonain päivänä.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

"Olen ollut ylipainoinen koko elämäni ajan"

Vajaassa vuodessa Stephanie on pudottanut painoa 53 kiloa. Brandon puolestaan 36 kiloa. Pari sanoo, ettei heidän onnistumisensa salaisuus piile ”muotidieeteissä" tai äärimmäisyyksiin viedyissä liikuntasuunnitelmissa. Sen sijaan he ovat uudistaneet elämäntapansa sellaiseksi, että voivat jatkaa sitä ikuisesti.

– Olen ollut ylipainoinen koko elämäni ajan. Minulla on varhaisia muistikuvia erilaisten ruokavalioiden kokeilemisesta, kuten Painonvartijoiden dieeteistä ja vähähiilihydraattisesta ruokavaliosta. Paino alkoi heti tippumaan, mutta se tuli aina takasin, korkojen kera, Stephanie kertaa.

Pari sanoo, että pitkäjänteisyys oli avain, kun he alkoivat kartoittamaan suunnitelmaansa terveytensä parantamiseksi.

– Halusimme tämän olevan sellaista, jossa emme näkisi tuloksia välittömästi. Jotain, jota voisimme jatkaa lopun elämäämme, ettei tarvitsisi enää jatkaa tätä loputonta peliä.

Pieniä muutoksia

Valokuvaajana toimiva Stephanie ohjeistaa, että ensimmäinen askel on poistaa ne pienet, epäterveelliset elämäntavat.

– Minulle se oli kahvin juominen sokerilla. Korvasin sen vähäkalorisella vaihtoehdolla. Juon siis edelleen lattea, mutta täysmaidon, suklaan ja siirapin sijaan juon espresson mantelimaidolla.

Pariskunta syö edelleen myös lempiruokiaan, kuten pizzaa ja tacoja, mutta terveellisemmin täyttein. Esimerkiksi ranskankerman voi vaihtaa turkkilaiseen jogurttiin ja jauhelihan kalkkunaan.

– Voit syödä kaikkea mitä haluat, vain hieman maltillisemmin.  Avainasemassa ovat annoskoot ja se, että pidät mielessäsi, kuinka paljon syöt, sen sijaan, että rajoittaisit itseltäsi täysin tiettyjä ruokia.

29 -vuotias asianajajana työskentelevä Brandon puolestaan kertoo, että hänen tulee keskittyä proteiinin saantiin.

– Oli todella suuri muutos vaihtaa paljon hiilihydraatteja sisältävät ruoat paljon enemmän proteiineja sisältäviin ruokiin. Proteiini pitää sinut kylläisenä pidempään. Voit syödä todella maittavia proteiinipohjaisia aterioita ilman, että tunnet menettäväsi sellaisen aterian, jonka todella haluaisit nauttia.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

Vastuullisuus ja tilivelvollisuus

Stephanie ja Brandon ovat saaneet paljon tukea toisistaan painonpudotusurakkansa aikana. He kokevat suhteensa vahvistuneen tämän myötä ja uskovat laihduttamisen olleen helpompaa yhdessä kuin yksin.

Stephaniella on yhteensä yli 120 000 seuraajaa TikTokissa ja Instagramissa. Sosiaalisessa mediassa ihmiset tukevat häntä ja löytävät mahdollisesti myös itse motivaation painonpudotusmatkalleen.

Myös päiväkirjaan kirjoittaminen on hyvä tapa olla kartalla itse itselleen luomistaan terveystavoitteista.

– Minä pidän kirjaa viikoittain, kaikesta: siitä, mitä syön, tunteistani ja miksi haluaisin syödä. Päiväkirjaa voi pitää jokainen, sillä et tarvitse kuin kynää ja paperia, nainen kertoo.

Liikuntaa, josta nauttii

Stephanie luuli ennen, että tiputtaakseen painoa tulisi tehdä intensiivisiä treenejä salilla viikon jokaisena päivänä. Sittemmin hän on löytänyt kestävämpiä tapoja, joiden avulla hän nauttii liikunnasta.

– Kävelemme päivittäin koiran kanssa noin puolitoista kilometriä ja pyrimme tekemään joka päivä jotain aktiivista. Se voi olla vaikka kodin siivoamista. Emme välttämättä pidä sitä edes liikuntana, vaan se on nykyään osa rutiiniamme.

Pari lisää, että kyllä he salillakin käyvät, aina silloin tällöin, mutta silloinkin he tekevät vain kevyitä harjoituksia.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

Motivaatio yksinään ei riitä

Liikunta ei ole ainoa rutiini, jonka Engblomit ovat ottaneet osaksi elämäänsä.

He selittävät, että jos tarkoituksena on pudottaa painoa, ei motivaatio yksistään riitä. Motivaatio on nimittäin vain ohikiitävä tunne. Se saattaa kestää päiviä tai kuukauden, mutta se häviää lopulta. Siksi on tärkeää muuttaa asiat rutiineiksi.

Pari on tehnyt veden juomisesta, liikunnasta ja terveellisemmästä ruokavaliosta rutiinin,  jota he toivovat noudattavansa koko loppuelämän.

Muille elämäntapamuutosta haluaville he antavat neuvoksi:

– Ole avoin muuttamaan ajattelutapaasi. Kyse ei ole vain laihduttamisesta, vaan siitä, että tämä on nyt elämäsi ja näin aiot jatkaa tulevaisuudessa. Muutat elämääsi tavalla, josta tulee sinulle uusi normaali.

Lue myös:

    Uusimmat