Suomen kielen rikkaus ja värikkyys näkyy paikkakuntien nimistössä, joka suorastaan vilisee tuhmuuksia, tyhmyyksiä ja kenties vanhoja kansantotuuksia.
Suomen nimistö on paikoin vanhaa ja kansankielistä, ja syrjäseuduilla maantieteelliset nimet ovat kulkeneet perimätietona sukupolvelta toiselle.
Maanmittauslaitos aloitti sotien jälkeen 1940-luvulla suururakan maan 1600-luvulla käynnistyneen kartoituksen saattamiseksi ajantasalle. Kolutessaan korpimaita maanmittaajat törmäsivät mitä ihmeellisempiin ja siveettömimpiin paikannimiin, joista monia yritettiin Helsingin yliopistolla saattaa salonkikelpoisiksi – turhaan.
Kotimaan kartasto on yhä paikka paikoin poikkeuksellisen riemukasta ja jopa rietasta luettavaa. Millaisia mielikuvia herättävät esimerkiksi seuraavat seudut?
1. Alapää (Hippi, Nurmo)
2. Ala-Mulkku, Ylä-Mulkku (Vaala)
3. Annamarinhaara (Savo)
4. Halivaara (Polvelan ja Kaavin välillä)
5. Hassis (Keski-Pohjanmaa)
6. Hevonperse (Pudasjärvi-Kuusamo suunnalla)
7. Hevonvittu (Kuusamo)
8. Homeperseensuo (Haminan lähistollä)
9. Hörhö (Lieksa)
10. Iso-Melanen (Paltamo)
11. Isomulkku (Oulujärvi)
12. Iso-Paskaletto (saari Iin edustalla)
