Keijo Leppänen ja Niko Saarinen juontavat lokakuussa alkavaa uutuusohjelmaa Suomen älyttömin julkkis.
MTV:n entinen uutisankkuri Keijo Leppänen ja radiojuontaja Niko Saarinen juontavat uutuusohjelman Suomen älyttömin julkkis, joka alkaa Maikkarilla lokakuussa. Kaksikko yllättyi itsekin, kun heitä pyydettiin juontajiksi.
– 15 sekuntia nieleskelin sekä sitä, kun minua pyydettiin, että sitä, kun kuulin Nikon olevan minun kaverinani. Sitten rupesi henki kulkemaan, Leppänen sanoi naureskellen.
– Minun ensimmäinen kysymykseni oli tuttu, eli kilpailijaksi vai juontajaksi. Sitten kun selvisi, että Keke on juontoparini, niin huusin, että mies on legenda ja haluan tehdä tämän hänen kanssaan, Saarinen kuvailee ja toteaa, että juontopesti Leppäsen kanssa tuntuu hänelle lottovoitolta.
Lue myös: Tässä on MTV:n syksyn ohjelmisto!
Leppänen juonsi viimeisen uutislähetyksensä Maikkarilla 30. syyskuuta 2024. Nyt hän on uuden edessä, kun juontaa viihdeohjelmaa.
– Aika paljon eroaa. Saman mittaiset juonnot suurin piirtein per kerta, kun uutisissa, mutta sisällöt toisenlaisia. Tuotanto on rauhallisempaa, syklisempää ja tehdään pätkissä. Kokonaistuotantoaika on aika pitkä, Leppänen sanoo.
Saarinen puolestaan juontaa Love Island Suomi -rakkausohjelmaa, mutta uutuusohjelma on täysin eri formaatti.
