Harvinainen tunnustus: Suomalaissukeltaja Mikko Paasi palkittiin Thaimaassa luolapelastuksesta

Thaimaassa maan kuningas on palkinnut suomalaissukeltaja Mikko Paasin ja muut sukeltajat korkeilla kunniamerkeillä juniorijalkapallojoukkueen pelastamisesta Tham Luangin luolastosta. 

Palkintoseremonia järjestettiin eilen Bangkokissa juhlaillallisella. Mikko Paasi osallistui monikansalliseen sukellustiimiin, jonka avulla 12 poikaa ja heidän valmentajansa saatiin ulos Tham Luangin luolastosta, jossa joukkue oli ollut jumissa 18 päivän ajan kesä-heinäkuun taitteessa. 

Juhala-illalliseen osallistuivat myös jalkapallojoukkueen pojat ja heidän valmentajansa.

Paasi sai korkeimman kuninkaan myöntämän kunniamerkin nimeltään Knight of the Grand Cross of the Most Admirable Order of the Direkgunabhorn. 

Paasi kertoo Ilta-Sanomille palkinnon tulleen yllätyksenä. 

– Olen nöyrän kiitollinen tunnustuksesta

Ilta-Sanomien mukaan hän sai tietää vasta edellisenä päivänä ähköpostin välityksellä. Hän sanoi luulleensa viestiä ensin huijaukseksi.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat. 



Lue myös:

    Uusimmat