1:54Aiheuttaako palautteen saaminen kauhua? Jenni Janakka kirjoitti Röyhkeyskoulu-kirjan ja kertoo nyt, miksi palaute pelottaa: "Olemme järjettömän hyviä keksimään kritiikkiä itse"
Julkaistu 13.10.2021 06:16
Maria Aarnio
maria.aarnio@mtv.fi
Jokainen häpeää kokenut tietää, että se on hirveä tunne. Siksi moni päätyy salailemaan tai selittämään tekemänsä virheet pois, vaikka oikeasti ne kannattaisi kohdata. – Mokan kuuluukin sattua meihin, jotta pääsemme puntaroimaan, millaisia korjausliikkeitä tulisi tehdä. Reaktio ikään kuin pitää meidät ruodussa, psykologi Outi Olani kuvaa.
– Suhtautumisemme keskeneräisyyteen ja virheiden tekemiseen on mutkikas. Tarvitsemme itsellemme muistutusta siitä, että olemme kaikki kroonisesti keskeneräisiä, psykologi Outi Olani pohtii.
Olanin uusin teos Mokasin — Käännä epäonnistumiset voimavaraksi (Otava 2021) ilmestyy kansallisena epäonnistumisen päivänä. Se ei ole sattumaa.
Jokavuotinen, lokakuussa juhlittava epäonnistumisen päivä kertoo, että jokainen meistä möhlii. Tunnustamalla virheemme luomme toisillemme turvaverkkoa, johon möhliessään voi pudota – toivottavasti.
– Kun joku toinen mokaa, voimme yhteistoimin auttaa toista pääsemään yli siitä, Olani kuvailee.
Niin – muita on helppo auttaa. Heidän mokansa eivät mene samalla tavalla ihon alle.
Häpeä lakkauttaa kyvyn loogiseen ajatteluun – psykologi Outi Olani kertoo, miksi tunteista sietämättömin kannattaisi kohdata: "Mokan kuuluukin tuntua kipeältä"
Jokainen häpeää kokenut tietää, että se on hirveä tunne. Häpeä on kivuliasta ja tuntuu kaikkialla; sen vaikutukset voi nähdä jopa aivokuvantamisessa.
Häpeä sammuttaa hetkellisesti aivojen etuotsalohkon toiminnan ja lakkauttaa kyvyn loogiseen ajatteluun. Lisäksi se pistää hikoiluttamaan ja punastuttamaan. Häpeän ansiosta virheet tuntuvatkin suorastaan karmeilta.
– Häpeä on kaikista tunteistamme varmaankin se sietämättömin. Sillä on juuret evoluutiopsykologiassa. Olemme laumaeläimiä, ja meille on tärkeää pysyä lauman arvostettuna jäsenenä. Kun sitten tulee jokin möhläys, se tavallaan uhkaa omaa asemaamme. Tai ainakin näin herkästi tulkitsemme, Olani kuvailee.
Outi Olani. Kuva: Mika MelenderKuva: Mika Melender
Mokan sattuessa meitä alkaa yllättäen ylettömästi kiinnostaa, miten muut meidät näkevät. Mitä ystävänikin tästä sanoisi? Mitä työkaverit nyt ajattelevat? Arvostavatko he minua enää?
Arvostavat, Olani sanoisi. Psykologina hän on oppinut ihmisistä ainakin sen, etteivät muut yleensä ajattele toisten mokista yhtään mitään. Tämä tieto ei kuitenkaan virheen tehneen ikävää oloa poista.
– Mokan kuuluukin tuntua kipeältä. Ikävä tunne on osa hälytysjärjestelmää. Mokan kuuluukin sattua meihin, jotta pääsemme puntaroimaan, millaisia korjausliikkeitä tulisi tehdä. Reaktio ikään kuin pitää meidät ruodussa, Olani sanoo.
Häpeän välttely on inhimillistä: "Psyyke pyrkii suojelemaan meitä kaikelta ikävältä"
Möhlimisen aiheuttamat tunteet kuitenkin ovat ikäviä. Itse asiassa virheen tekeminen on niin kamalaa, että kehossamme on useita puolustusmekanismeja sen varalta. Psyyke haluaa suojella ihmistä viimeiseen saakka.
– Me tarvitsemme puolustusmekanismeja, siksi ne ovat olemassa. Psyyke pyrkii suojelemaan meitä kaikelta ikävältä. Se on ihan sisäänrakennettuna meihin. Meillä on valtava repertuaari erilaisia suojamekanismeja, ja ne ovat tärkeitä ja tarpeellisia, Olani sanoo.
Osa suojamekanismeista, kuten virheen salaaminen ja lakaiseminen maton alle, ei kuitenkaan ole pidemmän päälle hyödyllisiä. Haitalliset mekanismit tuovat lopulta vain, no, haittaa.
– Pitäisi pystyä puntaroimaan, milloin suojamekanismit ovat liian aktiivisia. Milloin olisi hyvä hetki pysähtyä, laskea omaa suojaustaan, nähdä oma toiminta objektiivisemmin? Pitäisi uskaltaa kokea häpeän aiheuttamaa tuskaa, jotta pääsee prosessissa eteenpäin siihen vaiheeseen, että mokasta voi löytyä kultareunus, Olani sanoo.
Mistä kertoo se, ettei vika ole koskaan ihmisessä itsessään? "Se helpottaa tehokkaasti juuri siinä hetkessä, mutta..."
Toisinaan kohdalle sattuu työtoveri, jossa ei koskaan ole mitään vikaa. Mokan sattuessa ongelma on ohjeissa, tekniikassa, vihoviimeiseksi muissa työntekijöissä. Muita syyttävän puolustusmekanismit ovat liian jäykkiä ja liiaksi todellisuutta vääristäviä.
– Tämä on kieltämistä ja ulkoistamista. Ihminen hyvin tehokkaasti kyllä osaa välttää kokemasta omia tuskallisia tunteitaan, koska siirtää tapahtuneen muihin. Se helpottaa tehokkaasti juuri siinä hetkessä, mutta aiheuttaa muunlaisia ongelmia: työtehtäviä jää tekemättä, virheet korjaamatta, työilmapiiri kärsii. Vuorovaikutushaasteita työyhteisössä, ystävien kanssa. Se kääntyy aika nopeasti haitaksi.
Liiallinen tunnollisuuskaan ei ole hyväksi. Jos jokainen virhe tuntuu valtavalta ja musertavalta, sitäkin olisi hyvä tarkastella lähemmin.
– Ihan pienikin virhe, joka muilla menisi ohi olankohautuksella ja naurulla, voi alkaa vaivata päivätolkulla. Ihminen miettii, miksen tehnyt näin tai noin, ja mitä tästä nyt seuraa. Jos näin käy, siinä on taustalla jotakin, mitä olisi hyvä työstää tarkemmin. Tunteen voimakkuus ja se, mitä on tapahtunut, eivät ole ihan synkassa.
Jos jokainen virhe tuntuu valtavalta ja musertavalta, asiaa olisi hyvä tarkastella lähemmin. Kuvituskuva.Copyright (c) 2018 Tero Vesalainen/Shutterstock. No use without permission.
Miksi haaveilemme täydellisestä suorituksesta, joka ei ole mahdollinen?
Toisaalta monia vainoaa myös ainainen lievä tyytymättömyys. Ajatus siitä, että olisi pitänyt pystyä parempaan.
– Kyllähän nälkä helposti kasvaa syödessä. Kun on saavutettu jotakin, nopeasti ajatus alkaakin viettää sinne, että mitäs seuraavaksi? Mitä voisi tehdä enemmän ja paremmin? Olani pohtii.
Pyrkimys perfektionismiin on yksilöllinen ominaisuus; kaikilla sellaista ei ole. Osa meistä kuitenkin haaveilee täydellisestä suorituksesta, jossa virheitä olisi nolla. Maailmassa, jossa ihmiset ovat luonnostaan epätäydellisiä, tällainen haavekuva tuntuu suorastaan nurinkuriselta.
– Haluamme kasvaa ja kehittyä, se on hyvin inhimillistä. Etsimme tällaista mestarillista suoritusta ja olotilaa, jossa itsestäkin tuntuisi, että jes, onnistuin täydellisesti. Mutta sitä ei oikein voi saavuttaa ennen kuin on matkalla mokaillut ja tehnyt paljon virheitä, Olani sanoo.
Paradoksaalista kyllä, tekemiensä virheiden kautta pystyy kehittymään paremmaksi.
– Virheet ja mokailu ovat askelmia matkalla täydelliseen suoritukseen. Ne kulkevat käsi kädessä, Olani sanoo.
Mokan käsittely auttaa kasvamaan ihmisenä: "Elämän ei ole tarkoitus olla pelkästään kivaa"
Jos ei uskalla kohdata ja käsitellä virheitään, niistä ei myöskään voi päästä yli. Mitä nopeammin tunteen uskaltaa päästää sisään, sitä nopeammin pääsee käsittelemään tapahtunutta, korjaamaan sitä ja samalla myös kasvamaan ja kehittymään ihmisenä.
Katso myös: Elätkö sinäkin mitä jos -elämää? Tästä syystä se ei kannata. Juttu jatkuu videon alla.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.
– Jos on sellaisia mokia, jotka usein toistuvat elämässä, niin kun silmät ovat avoinna ja mieli avoinna omalle toiminnalle, pystyy reflektoimaan ja miettimään, mitä haluaa tehdä jatkossa toisin. Tunnetiloja voi myös kanavoida monenlaiseen luovaan työhön, jos vain antaa niiden tulla. Elämän ei ole tarkoitus olla pelkästään kivaa. Me mokailemme, töpeksimme. Ne ikävät tunteet kuuluvat myös elämään.
Harva kuitenkaan haikailee kärsimystä – päinvastoin. Siinä, että haluaa tuntea olonsa aina hattaraisen kevyeksi, ei ole mitään omituista, sillä kaipuu ainaiseen onneen kuuluu ihmisyyteen.
Moni osaakin turruttaa tuskansa tehokkaasti, mutta pidemmän päälle se ei kannata. Inhottaviltakin tuntuvat tunteet ovat olemassa hyvästä syystä.
– Kun puhutaan negatiivisista tunteista, ne eivät ole huonoja. Ne eivät ole pahoja. Ne ovat hyvin tarpeellisia, ne vain tuntuvat inhottavilta. Emme tykkää näistä inhottavista tuntemuksista. Mitä inhottavampi tunne, sitä voimakkaampi sen viesti on: nyt on tullut tehtyä jotakin, mikä ei sovi omaan arvomaailmaan, tai mikä kaipaa korjausta, Olani sanoo.
Tunteella olisi tärkeä viesti, mutta mitä tekee ihminen? Yleensä pelästyy. Ja sen jälkeen haluaa tunteesta mahdollisimman nopeasti eroon.
– On erilaisia konsteja, joilla pääsee turruttamaan sen tunteen ja takaisin hyvään olotilaan, mutta se ei välttämättä palvele tarkoitustaan. On monenlaisia keinoja, jotka voivat kääntyä meitä vastaan: yksi turvautuu päihteisiin, toinen tunnesyömiseen, Olani kuvaa.
Katso myös: Taakkana turha häpeä – miten eroon mielen myrkyttäjästä? Juttu jatkuu videon alla.
8:32Moni kärsii häpeää – myös aivan turhaan. Miten eroon raastavasta tunteesta?
"Uskon, että pahojenkin mokien kanssa pystyy tekemään rauhan"
Arkiset pikkuvirheet harvoin jäävät vaivaamaan pitkäksi aikaa. Mutta entä ne oikeasti pahat nakit: firman miljoonamenetykset, vahingot, työtapaturmat? Entä, jos toiminnallani aiheutin vaikkapa työkaverille pahan vamman?
Syyllisyys ja häpeä ovat pahojen mokien jälkeen musertavia. Niitä ei kuitenkaan tarvitse kärsiä ikuisesti, Olani uskoo.
– Uskon, että pahojenkin mokien kanssa pystyy tekemään rauhan. Varmasti moni asia on muuttunut vakavan tapahtuman jälkeen. Asiat eivät palaa ennalleen, mutta niiden kanssa voi oppia elämään. Voi miettiä kysymyksiä, kuten "teinkö sen tahallani" tai "voinko oppia tästä jotain, entä voiko joku muu oppia tästä jotain?" Miten asian voisi kääntää niin, että sillä on jotakin annettavaa? Olani sanoo.
Jos virhe hikoiluttaa vielä vuosienkin päästä, asiaan kannattaa tarttua rohkeasti. Ei ole olemassa minkäänlaista sääntöä sille, miten kauan asian käsittelyn pitää kestää.
– Jos on tullut tehtyä jokin taloudellisesti tai muuten suuresti vaikuttava moka, varmasti surutyö tai muut tunteet kestävät pidempään. Jos tuntuu, ettei pärjää itsekseen, on hyvä hankkia ammattiapua asian käsittelyyn. Koskaan ei ole liian myöhäistä, Olani lohduttaa.
"Kokonaan häpeästä ei pääse eroon"
Täydellistä, virheetöntä tulevaisuutta on kuitenkin turha odottaa, sillä kaikista virheiden tarjoamista oppitunneista huolimatta mokia luultavasti syntyy myöhemmin lisää. Häpeä ja nolostelu kuuluvat ihmisyyteen: Olani uskoo, ettei niistä edes voi päästä eroon.
– Kokonaan häpeästä ei pääse eroon, eikä se ole tarpeenkaan. Se on hyvin tarpeellinen tunne.
