Mainos

Nainen, koska viimeksi sanoit kampaajallesi "en ole tyytyväinen"? Jenni haluaa opettaa hyvää röyhkeyttä – näin sen tunnistaa

1:54
Aiheuttaako palautteen saaminen kauhua? "Olemme järjettömän hyviä keksimään kritiikkiä itse"

”Olisi pitänyt sanoa, mutta en sitten kuitenkaan kehdannut”. Miten monta kertaa olet toistanut tämän lauseen itsellesi? Jo tarhaikäisinä tytöt saavat kehuja kiltteydestä ja ulkonäöstä. Jenni Janakka haluaa opettaa naisille röyhkeyttä – ettei enää koskaan tarvitsisi pohtia ”olisi pitänyt, mutta”. 

En kehtaa. Noin 802 000 tulosta. Minua hävettää. Noin 703 000 tulosta. Se on yli puolitoista miljoonaa Google-tulosta häpeää, suurin osa luultavasti täysin turhaa, opittua ja vanhemmilta perittyä.

– Tasa-arvo ei ole tapahtunut, koska aiempien sukupolvien taakka elää meissä. Kun on stressaavaa ja kiire, on helpompi tehdä asioita, joita äiti ja isoäitikin tekivät, ja mennä takaisin siihen rooliin, sanoo Jenni Janakka, kirjailija ja puhetaiteilija.

Janakka on Röyhkeyskoulun vetäjä ja samannimisen kirjan kirjoittaja. Röyhkeyskoulu opettaa röyhkeyttä erityisesti naisille; ettei enää koskaan tarvitsisi pohtia ”olisi pitänyt, mutta”.

Röyhkeä ei ole synonyymi epämiellyttävälle

– Tietenkin, kun sanotaan sana ”röyhkeä”, siihen sisältyy töykeää, epämiellyttävää käytöstä. Olen kuitenkin valinnut sanan siksi, että röyhkeys olisi hyvää, sisältä kumpuavaa, lämmintä energiaa, joka tuuppaa tekemään, kun meinaa arastella, Janakka sanoo.

Rohkeus on Janakan mukaan aktiivista tekemistä ja toimintaa. Röyhkeys on olotila: sitä, että löytää kyvyn keskittyä itse tekemiseen, laatuun ja osaamiseen.

– Mielestäni on röyhkeää osata katsoa ihmistä ilman häneen liitettyjä stereotypioita. Nähdä ihminen ihmisenä, eikä esimerkiksi sukupuolen mukaan. Itsehän olen ollut pitkään blondi. Se, että vähät välittää blondin stereotypiasta ja näkee ihmisen ihmisenä, sellainen on hyvää röyhkeyttä.

"Tyttölapsia kasvatetaan passiivisempaan rooliin"

Jo tarhaikäisinä tytöt saavat kehuja kiltteydestä ja ulkonäöstä, pojat siitä, mitä tekevät. Imemme itseemme oletuksia, rooleja ja malleja, joita sitten toteutamme arjessa.

– Tyttölapsia kasvatetaan passiivisempaan rooliin. Tämä ei ole suhteessa hyvä tai huono, olemme turhan innokkaita rinnastamaan hyvä-huono-akselilla. Ne ovat eroja siinä, millaiseen maailmaan kasvamme. Itse pohdin, missä kohtaa naisille tullaan soittaman ovikelloa, että nyt tästä eteenpäin sillä, mitä oikeasti sanot ja teet, on merkitystä?

"Olisi pitänyt sanoa, mutta..."

”Olisi pitänyt sanoa, mutta en sitten kuitenkaan kehdannut”. Miten monta kertaa olet toistanut tämän lauseen itsellesi, vähän harmistuneena ja nolostuneenakin?

"Olisi pitänyt". Noin 1 290 000 hakutulosta Googlessa.

– Pelkäämme sitä, että jos sanomme suoraan, meistä tulee hankalia ja epämiellyttäviä ihmisiä. Pelko siitä estää meitä puuttumasta asioihin kohdissa, joissa oikeasti voisi sanoa asiasta. Ei meistä tule hankalia ja epämiellyttäviä, jos asiallisesti ilmaisemme asioita. Ei se mene niin, Janakka sanoo.

Silti moni hymyilee lamaantuneena, kun kampaaja kysyy, onko nyt hyvä. Nyökyttää, sanoo joo, on ihana. Kotona iskee katumus: oikeasti tukka on kamala, miksen voinut kehdata?

Mennyttä ei voi muuttaa. Silti olemme erinomaisia piehtaroimaan menneen tuskassa. 

– Haluaisin luoda tsemppihenkeä: jos se on jo tapahtunut, se oli parasta, mihin pystyit siinä hetkellä. Omat resurssisit, osaamisesi ja energiasi olivat kykeneviä tekemään tuon suorituksen, käyttäytymään noin. Ja se on ihan ok. Sitten kun tulee uusi tilanne, tiedän, että jäi harmittamaan, ja jatkossa voi toimia toisella tavalla, Janakka sanoo.

Moni roikkuu kiinni vanhoissa stereotypioissa

Nainen on aina ensin nainen ja vasta sen jälkeen tekijä: naislaulaja, naislääkäri, naisurheilija, naisjohtaja, naispoliitikko. Miehet eivät ole luonnostaan matemaattisesti lahjakkaampia eivätkä naiset kielellisesti taidokkaampia, mutta silti moni roikkuu stereotypioissa kynsin hampain.

– Naisilla on paljon taakkana vähättelevää kulttuuria. Se kuuluu kielessä ja siinä, miten opimme olemaan. Kun itsessään tunnistaa tittelin ”nainen”, rajaa itseltään kulttuurin antamien mallien ja roolien mukaan pois paljon. On raivostuttavaa sanoa näin, mutta nainen on ollut kulttuurissa perinteisesti passiivisempi tekijä, Janakka sanoo.

–  Vaikka kuinka eletään vuotta 2019, olemme silti aina vanhempiemme ja isovanhempiemme kasvattamia. Valtaosa siitä, että epäilen itseäni, tuomitsen itse itseni, tulee kulttuurin kautta. Se on opittua, täysin ilman mitään varsinaista syytä.

"Haluan, että ihmiset oppivat näkemään, sen, missä ovat hyviä"

Röyhkeyskoulussa Janakan suosikkitehtävä on listaus, jossa pohditaan, missä olet hyvä ja missä taas erittäin hyvä.

– Se on kaikista paras tehtävä, ja kuinka vaikea se onkaan. Se jännittää, koska asiat joutuu sanomaan ääneen, Janakka sanoo.

– Haluan, että ihmiset oppivat näkemään, sen, missä ovat hyviä, ja kokemaan iloa ja riemua siitä, että he ovat tajunneet olevansa hyviä.

Omia vahvuuksiaan voi opetella tunnistamaan kertomalla ne hyvälle ystävälleen ääneen. Sitten ollaan ihan hiljaa ja katsotaan, mitä ystävä vastaa.

4:25
Etkö uskalla antaa palautetta aiheesta? "Pelkäämme, että meistä tulee hankalia ihmisiä" 

Testaa: Läpäiseekö suosikkielokuvasi Bechdelin testin?

Testin läpäisee elokuva, kun siinä on vähintään kaksi nimeltä mainittua naista, jotka puhuvat keskenään, ja puhe on jostain muusta kuin miehistä.

Bechdelin testi ei mittaa tasa-arvoa, vaan naisten osuutta elokuvissa.

– Todennäköisesti se ei ole mitään ihan pelottavaa. Tietysti keksimme itse siihen helposti kaikkea kauheaa. Että hullu ihminen olet, älyttömiä ajattelet!

Kun keskustelee toisen ihmisen kanssa, kuulee myös omat ajatuksensa ääneen. Samalla tunnelataus katoaa.

– Yksin asiaa pyöritellessä mukana voi olla täysin epärelevantteja tunnelatauksia. Ei kannata aina uskoa itseään. On hyvä vähän retuutella ja kyseenalaistaa. Mielestä saattaa löytyä jotakin tosi pinttynyttä ja harmillista.

"Tärkeintä on kokeilla"

Jos ei etsinnästä huolimatta löydä elämäänsä enempää röyhkeyttä, ei sekään haittaa. Hyvää elämää voi elää myös epäröyhkeänä.

– Ei elämä ole silloin pilalla. Voi ainakin hihitellä itsekseen, että minä kokeilin. Tärkeintä on kokeilla. Tärkeintä on siirtää ein sanominen toisille ihmisille, ettei itse rajoita itseään. Että ei itse tyrmää ja lannista itseään.

Ja ainahan on huominen.

– Ihminen kuvittelee ymmärtävänsä itsestään paljon enemmän kuin mitä oikeasti ymmärtää. Olemme jotenkin sokeita nykyhetkelle, uskomme, että se on absoluuttista ja ikuisesti kestävää. Pystymme torpedoimaan itseämme hyvin ja luovasti, Janakka sanoo.

– Totta kai aika muovaa meitä, kun koko ajan olemme suhteessa muihin ja elämässä tapahtuu asioita. Herranne aika, miten itsekin olen muuttunut viimeisen kymmenen vuoden aikana! Maltan tuskin odottaa, miten paljon tulen muuttumaan seuraavien kymmenen vuoden aikana.

0:53
Etkö uskalla avata suutasi töissä? Katso tämä

"Se on vähän kuin kylmään veteen hyppääminen..."

Ja kun kampaaja ensi kerralla kumartuu puoleen ja kysyy ”onko nyt hyvä”, kaikki voi olla jo toisin.

– Pakota sormesi ylös. Sitten hyppy on tapahtunut. Se on vähän kuin kylmään veteen hyppääminen: kun olet ponnistanut, olet joka tapauksessa jo menossa sinne. Herätä ensin huomio. Kun hän sitten kysyy, että oliko jotain, niin se on vain pakko sanoa. 

 

Osittainen lähde: Jenni Janakka: Röyhkeyskoulu (Tuuma, 2019)

Lisää aiheesta
    Mainos
    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja