Haminalainen Taina hukkasi tietämättään käteistä kauppareissullaan – seuraavana päivänä hän sai yllättävän viestin: "Tulee niin onnellinen olo tästä pikkukaupungin meiningistä"
Haminalainen Taina ilahtui kovasti, kun paikallisen K-kaupan myyjät palauttivat hänen hukkaamansa rahat. Kauppias Ville kertoo MTV Uutisille, että oikean omistajan löytämiseksi tehtiin hieman "salapoliisityötä".
Kun haminalainen opettaja Taina viime viikon tiistaina iltapäivällä oli laittamassa viestejä kouluposti Wilman kautta oppilailleen, hän sai erään entisen oppilaansa äidiltä viestin. Taina hieman ihmetteli, mitä asiaa tällä äidillä mahtoi vielä olla hänelle, sillä kyseinen oppilas oli siirtynyt jo yläkoulun puolelle.
Viestin luettuaan hän hämmästyi vieläkin enemmän: paikallisessa K-Supermarket Kanuunassa työskentelevä äiti nimittäin kertoi, että he olivat löytäneet setelit, jotka Taina oli pudottanut taskustaan käydessään kaupassa edellispäivänä. Kaupan henkilökunta oli selvittänyt rahohen omistajan valvontakameroiden kuvista. Nainen kirjoitti viestissään, että Taina voisi noutaa nuo 35 euroa kaupan kassalta.
– Olin todella häkeltynyt tästä viestistä. En ollut edes huomannut, että mitään rahoja oli pudonnut, koska olen hajamielinen, hän naurahtaa.
Taina pitää aina taskussaan hieman käteistä – jos vaikka tulee mentyä kirpputorille tai muuhun paikkaan, missä ei voi kortilla maksaa.
Taina ilahtui myyjien eleestä. Keskellä pimeää marraskuuta ja korona-ajan poikkeusoloja tällainen hyväntahtoinen toiminta tuntui entistäkin liikuttavammalta.
Osti kiitokseksi kukka-asetelman
Töiden jälkeen Taina lähti hakemaan rahoja. Matkalla hän poikkesi kukkakauppaan, koska halusi kiittää myyjiä heidän toiminnastaan. Hän kertoi tapahtuneesta tutulle kukkakaupan myyjälle ja tämäkin riemastui.
– Kukkakaupan myyjä sanoi minulle, että nythän voit käyttää nämä rahat kukka-asetelmaan ja laittaa hyvän kiertämään.
Näin Taina teki ja teetätti kauniin kukka-asetelman kiitokseksi. Kukat maksoivat miltei saman verran kuin hän oli kaupan lattialle pudottanut.
Myyjätkin ilahtuivat
Kun Taina astui sisälle ruokakauppaan, tuttu myyjä huikkasi, että hän oli varmaan tullut hakemaan rahojaan.
– Vastasin, että todellakin ja tässä on teille kukkia. Hänkin oli ihan tavattoman häkeltynyt. Ihan kuin kaikki olisimme yhtäkkiä ajautuneet hämmästelemään, mikä hyvyyden voima täällä on, Taina hymyilee.
Näin rehti toiminta tuntui huikealta
Myyjä kertoi, että rahat olivat pudonneet Tainalta kassan läheisyyteen. Sitten oli aletu selvittää, kenen ne olivat.
– Tämä oli ihan valtavan hienoa toimintaa heiltä, Taina ylistää.
Rehellisyys tuntui hänestä huikealta. Taina on liikuttunut myös siitä, että kaiken muunkin työn keskellä myyjät olivat vielä ehtineet selvitellä, kenelle rahat kuuluvat.
– Hehän olisivat vain voineet ottaa rahat ja jättää tilanteen siihen.
K-Supermarket Kanuuna on Tainalle tuttu kauppa. Hän käy siellä lähes päivittäin. Taina kertoo, että kaupassa hän on saanut oikein iloista ja ystävällistä palvelua.
– Tulee niin onnellinen olo tästä pikkukaupungin meiningistä, että täällä tehdään tällaisia tekoja toisille.
Taina on ilahtunut siitä, miten paljon tästä tuli hyvää mieltä kaikille, niin hänelle, kukkakauppiaalle kuin myyjillekin. Hän julkaisi julkiset kiitokset myöhemmin paikallisessa sosiaalisen median ryhmässä.
Kauppias kiittelee myyjien toimintaa
MTV Uutiset tavoitti K-Supermarket Kanuunan kauppias Ville Merosen kommentoimaan tapahtunutta.
– Myyjämme löysi Tainan tiputtamat rahat, ja sitten alkoi ”salapoliisityö” muutaman myyjän toimesta, ja asia oli nopeasti selvitetty valvontakameroilla, Ville kertoo.
Kauppias kiittelee kovasti työntekijöidensä asennetta.
– Olen jälleen kerran ylpeä myyjiemme toiminnasta.
– Meillä asiakastyytyväisyys on prioriteeteissa aina päällimmäisenä, ja näin yrittäjävetoisena kauppana asioita on helppo myös toteuttaa. Tyytyväisyys rakentuu monista asioista, ja Haminan kokoisessa kaupungissa yhteisöllisyys on huippuluokkaa, Meronen kiittelee.
Uusimmat
-
02:05
MTV seuraa: Nuorten Leijonien MM-urakka käynnistyi upealla maalilla – HIFK-tähti Anton Lundell heti esillä
-
23:55
Useita kuulusteltu Nashvillen pommiräjähdyksestä – pommi oli matkailuautossa, josta kuului sekunteja laskeva naisen ääni
-
23:44
Yli puolet heittää jouluruokaa roskiin – yleisin syy on, että sitä on liikaa
-
22:24
MTV Uutiset seuraa joulunviettoa: Poliisille jouluaatto oli Helsingissä "tavallinen arkipäivä", Etelä-Karjalassa puolestaan poikkeuksellisen paljon väkivaltarikoksia
-
22:08
Koiraa uhkaavat jouluna haimatulehdus, suolitukos ja vakava myrkytys – Älä syötä lemmikille jouluruokia!
-
21:26
Miitta Sorvali koki täydellisen yllätyksen päivä Jussi-palkinnon voittamisen jälkeen – ja juhlisti voittoaan erikoisella tavalla
-
21:23
Tästä kaikesta sovittiin eilisessä kauppasopimuksessa: Matkailu Britanniassa saattaa kallistua, byrokratia rajoilla lisääntyy, mutta tullimaksuja ei tule
-
20:57
Miksi kommentoit muiden ulkonäköä ilkeään sävyyn? Raati vastaa: "Muistan vieläkin hänen ilmeensä..."
-
20:25
Paljastus Tero Pitkämäen illanvietosta, synkkä epäily 7-vuotiaasta ihmelapsesta ja Therese Johaugin raivarit – näitä juttuja lukijat ahmivat vuonna 2020
-
20:04
Kuningatar Elisabet kantoi koskettavassa joulupuheessaan huolta koronan aiheuttamasta yksinäisyydestä – "Synkimmässäkin yössä on toivoa uudesta aamusta"
-
20:03
Näin maajussi-Miia ja Kimmo-rakas viettävät ensimmäisen yhteisen joulunsa: "Etsintä on nyt päättynyt"
-
20:01
Uskomaton taidonnäyte! Kiinassa avattiin vuoret yhdistävä ihmesilta, jonka turistit ottivat heti omakseen
-
19:57
Mies petti, koska kotona oli menossa "kuiva kausi" – Diana napauttaa: "Ainoa ihminen, joka on vastuussa pettämisestään, on se, joka petti"
-
19:35
Prinssi Charles antoi sydäntäsärkevän käskyn sureville lapsilleen prinsessa Dianan hautajaisissa: "Sinä et itke, sinä kävelet"
-
19:16
Katso videolta upeat kuvat! Näin Helsingin Aleksanterinkadulla on vietetty joulua vuosien saatossa
-
19:06
Kouvolalainen Leo, 11, on nukkunut jo 1,5 vuotta parvekkeella: "Eipä olisi tullut aluksi mieleenkään, mihin tuo johtaisi"
-
19:05
Äidin alkoholismi ja isän mielenterveysongelmat varjostivat juontaja Ivan Puopolon lapsuutta: "Minulla on ollut melkein huonoin mahdollinen lähtökohta elämälle"
-
19:05
Jan Anderssonilla on uskomaton taito saada Kirsi Alm-Siira hämmentymään suorassa tv-lähetyksessä – nämä videot nousivat suursuosioon: "Onko Kirsi piparit leivottu?"
-
18:53
Satojen ihmisten joulu meni pilalle, kun jouluruokatilaus oli puutteellinen ja pahasti myöhässä – helsinkiläisen Riitan ruuat menivät väärälle ihmiselle
-
18:50
10 merkkiä onnellisesta parisuhteesta – toteutuvatko teillä?
-
Lataa lisää
