Pienen kylän kauppias järkyttyi kaupan edustalla tapahtuvasta koulukiusaamisesta – kauppa on tästedes julistettu turvapaikaksi: "Kuulen juttuja pahoinpitelyistä ja julkisesta nöyryyttämisestä"

Janakkalan Tervakoskella paikallinen kauppias kyllästyi koulukiusaamiseen kaupan edustalla. Hän päätti toimia.

K-market Tervapadan kauppias Ville Kestilä ja kaupan työntekijät ovat joutuneet lähiaikoina todistamaan useita eri kiusaamistapauksia. Kauppa sijaitsee Tervakosken yhteiskoulua vastapäätä. Siellä asioi paljon koululaisia välituntien aikaan.

– Viimeisimmän tapauksen jälkeen päätimme toimia. Tänne juoksi kiusattu poika turvaan. Työntekijämme huomasi pojan olleen peloissaan ja pois tolaltaan, kertoo Kestilä.

Kaupan työntekijä vei pojan takaovesta ulos, josta hän oli päässyt turvassa kotiin. Sillä aikaa kiusaajat olivat odottaneet etuovella.

"Yksikin kiusaamistapaus on liikaa"

Kestilä päätti puuttua asiaan. Hän Ilmoitti K-Market Tervapadan Facebook-sivuilla kaupan olevan tästedes "kiusaamisvapaa vyöhyke ja turvapaikka".

Julkaisu on saanut paljon huomiota, joka on yllättänyt kauppiaan. Se on tavoittanut yli 30 000 ihmistä, mikä on Kestilän mukaan hyvin paljon.

Kauppias muistuttaa, että he eivät pysty ratkaisemaan näitä ongelmia kokonaan. Siihen vaaditaan muiden alojen ammattilaisia, mutta kaupan henkilökunta haluaa lopettaa kiusaamisen heti nähtyään sellaista.

– Minulla ei ole käsitystä siitä, onko Tervakosken tilanne hyvä vai paha. Tietenkin yksikin kiusaamistapaus on liikaa.

Kestilä haluaa korostaa, että nuoriso on kivaa porukkaa ja ongelmat saadaan usein puhumalla selvitettyä.

– Nuoriso on meille tosi tärkeä asiakasryhmä. Ne ovat tosi siistejä tyyppejä, joiden kanssa on mahtavaa tehdä kauppaa, sanoo Kestilä.

Minkälaista koulukiusaamista kaupan työntekijät ovat nähneet? Katso ylhäällä olevalta videolta, kun MTV vieraili Tervakoskella!

Lue myös:

    Uusimmat