Jukka kauhistui ruuhkaisaa leipäjonoa ja antoi oman kassinsa pienten lasten äidille: "Ei ollut sydäntä kävellä ohi" – näin hän tahtoo nyt auttaa muita

6:31
Tältä näyttävät kasvaneet ruokajonot nyt – konkariauttaja Heikki Hursti huolissaan vähävaraisista.

Seisominen kotikunnan ruoka-apujonossa oli kaustislaiselle tapaturmaeläkeläiselle silmät avaava kokemus, josta seurasi hyväntekotempaus. Sitä ennen tarvittiin kuitenkin aliravitsemustila ja aimo annos häpeän selättämistä. "Ei ole pakko pärjätä väkisten yksin", hän rohkaisee muita.

Oli lokakuun viimeinen maanantai. Kaustislainen Jukka Mäki-Petäjä, 47, jonotti paikallisen seurakunnan ruoka-apujonossa omaa vuoroaan. Kasseissa oli tarjolla ylijäämäruokaa kauppojen hyllyiltä.

Paikalla ensimmäistä kertaa ollut Mäki-Petäjä katsoi ympärilleen ja näki noin 70 muutakin jonottajaa. Noin puolet ennätti saada ruokakassin, ennen kuin ne loppuivat. Hänkin ehti saada omansa, mutta tilanne tuntui silti kurjalta.

Kääntyessään hän huomasi takanaan äidin, joka jonotti ruokaa kolmen pienen lapsen kanssa. 

– Ei siinä vaiheessa yksinkertaisesti ollut sydäntä kävellä oman kassin kanssa ohi. Annoin kassini heille, koska enemmän he sitä tarvitsivat kuin minä. Minusta tuntui hyvältä tehdä niin. Mietin niitä kaikkia muita ihmisiä, jotka jonoon jäivät pettyneitä, Mäki-Petäjä sanoo.

– Ajattelin, ettei tämä asia voi olla näin. Jonossa olivat ainoastaan ne, jotka ylipäätään pääsevät paikalle ruoka-apujonoon. Monella ei ole kyytiä tai kykyä tulla hakemaan apua, osaa estää häpeä.

Kaksi viikkoa myöhemmin isänpäivänä Mäki-Petäjä kirjoitti kotikuntansa paikalliseen Facebook-ryhmään monen ajatuksia ravistelleen kirjoituksen ruokajonossa käymisestä. 

– Tämä on varmaan vaikein asia, josta olen ikinä kirjoittanut julkisesti, hän tunnusti heti päivityksensä alussa.

Kasvot köyhyydelle

Facebook-kirjoituksessaan hän ehdotti, että paremmin toimeentulevat ihmiset pohtisivat, mitä he voisivat tarjota apua kaipaaville vähävaraisille – oli kyse sitten elintarvikkeista tai muista hyödykkeistä.

Julkaisua edelsi kova pohdinta siitä, uskaltaako hän antaa äänensä ja kasvonsa aiheelle julkisesti.

– Niin, siinä samallahan minä tunnustin itse julkisesti olevani köyhä ihminen, Mäki-Petäjä naurahtaa.

– Vähävaraisuuden stigma ja häpeä on yhä niin voimakas, että moni ajattelee köyhien olevan esimerkiksi päihdeongelmaisia tai jotenkin muuten asiansa sössineitä tapauksia. Tahtoisin muistuttaa ihmisiä siitä, että näin ei todellakaan aina ole. Vähävaraiseksi voi päätyä monista taustoista.

Idea otti tulta alleen. Mäki-Petäjän ajatusten pohjalta paikallinen nainen laittoi pystyyn Tehään hyvää Kaustisella -Facebook-ryhmän, johon liittyi muutamassa päivässä noin 350 jäsentä.

Ideana on, että apua tarvitsevat laittavat ryhmän ylläpidolle viestiä elintarvikkeista tai tavaroista, joista omassa taloudessa on pulaa. Kaivatuista tarvikkeista julkaistaan ryhmässä ilmoitus. Lahjoitukset toimitetaan paikalliselle seurakuntatalolle, josta avunpyytäjä voi hakea ne anonyymistä ilman kyselyitä. 

– Apua pystytään tällä tavoin jakamaan entistä täsmällisemmin. Seurakunta jakaa ylijäämäruokaa kahden viikon välein. Tässä on ideana, ettei ihmisten tarvitsisi aina odottaa tuota aikaa, vaan jakojen välissäkin voisi pyytää ja saada tarvitsemiaan asioita, Mäki-Petäjä sanoo.

Tapaturma päätti työuran

Kuinka Mäki-Petäjä sitten itse päätyi vähävaraiseksi? Vastaus löytyy reilun 18 vuoden takaa paikallisen maataloustarviketehtaan katkaisuteräleikkurilta.

Koneenhoitajana työskennellyt Mäki-Petäjä oli vaihtamassa leikkurin terää uuteen, kun viereisellä koneella tuli hälytys. Hänen huomionsa herpaantui silmänräpäykseksi.

– Se oli puhdas vahinko. 

Vasen käsi joutui tekemisiin juuri vaihdetun, erittäin terävän pahvirullien katkaisuun käytettävän terän kanssa. Käden kämmenosa halkesi luita myöten. Terä katkoi jänteet, hermot ja lihakset peukalon tyvestä alkaen. Vasemmasta kädestä hän pystyy liikuttamaan vain peukaloa ja etusormea. 

Siihen päättyi Mäki-Petäjän työura. Käden vammasta aiheutui hänelle monimuotoinen kipuoireyhtymä CRPS, jonka diagnosointi on usein vaikeaa. Kiputilan syntymekanismia ei täysin tunneta. Suomessa syndroomasta kärsiviä on CRPS-yhdistyksen mukaan noin viisi tuhatta. Oireyhtymän voi laukaista vamman tai leikkauksen aikaansaama kudosvaurio.

Mäki-Petäjä sairastaan taudin pahempaa kakkosmuotoa, jossa kehoon kokonaisvaltaisesti säteilevä kipu haittaa hänen elämäänsä.

Nykyisin hän on tapaturmaeläkkeellä. Välttämättömien menojen jälkeen käteen jää noin parisataa euroa, joskus hieman enemmän.

– Taudin kanssa eläminen on ollut monivaiheista selätystä. Olen välillä joutunut olemaan pyörätuolissa, toisinaan on ollut parempia jaksoja. Tiedän, että tämä kaikki on muuttanut minua ihmisenä. Omat vaikeudet ovat herättäneet halun auttaa toisia. Voi olla, ettei minulle olisi ilman tapaturmaa tullut tällaisia ajatuksia, hän pohtii.

Aliravitsemus havahdutti

Lokakuussa Mäki-Petäjä oli kuntoutusjaksolla Keski-Pohjanmaan keskussairaalassa. Verikokeista selvisi, että mies oli leikkinyt terveydellään. Veriarvot olivat romahtaneet aliravitsemuksen vuoksi.

Hän sai kuntoutuksen aikana muun muassa vitamiinipiikkejä ja käskyn huolehtia paremmin ravitsemuksestaan. Sairaalassa keskusteltiin myös rahanpuutteen ja terveyden kytköksestä.

– Olin tähän saakka ajatellut, että kyllä minä pärjään ja riskeerasin oman terveyteni. Oli vaikea myöntää, että tarvitsen itsekin apua. Lupasin sairaalassa, että käyn ainakin kerran ruokajonossa katsomassa, mikä siellä on tilanne. 

Loppuviikosta Mäki-Petäjä sai ilahduttavia uutisia. Kaustisen kunta on luvannut seurakunnan ruokaa-avulle lisätiloja ruuan pakastesäilytystä varten, ja yksityishenkilöt puolestaan ovat tarjonneet pakastimia käyttöön.

Hän huomauttaa, että avun tarvitsijoita on koronakriisin aikaansaamien lomautusten ja irtisanomisten myötä poikkeuksellisen paljon. Mäki-Petäjän toiveissa on, että ihmiset katsoisivat tarkasti oman yhteisönsä naapureita ja tuttuja, pitäisivät aiempaa tiiviimmin toisistaan huolta.

Hän painottaa myös, etteivät ruokajonot ole ainoastaan isojen kaupunkien katukuvaan piirtynyt näky. Jono venyy pitkäksi myös pikkupaikkakunta Kaustisella, jossa on vain noin 4 200 asukasta.

– Pienemmilläkin paikkakunnilla tarvitaan apua. Toivoisin, että moni uskaltaisi tulla rohkeasti esille asian ja avuntarpeensa kanssa. Minulle tämä on ollut lopulta vapauttavaa. Ei ole pakko pärjätä väkisten yksin, vaan vastaan voi ottaa niin isoa kuin pientäkin apua.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja