Marketkauppias Kari Määttä kertoi alun perin Salon Seudun Sanomille, että alennuskäytännölle pantiin stoppi asiakkaiden käytöksen vuoksi.
Saman vahvisti MTV Uutisille Salon seudun S-marketien ja Sale-myymälöiden ryhmäpäälikkö Juha Roos.
– Siellä rupesivat jo kuuden aikaan ihmiset lappaamaan ostoskärryihin juuri paistettua paistopistetavaraa, jotta saisivat sitten pari tuntia myöhemmin ne 60 prosentin alella.
Kysyimme MTV Uutisten lukijoilta, mitä ajatuksia punalapputuotteiden hamstraaminen ostoskärryihin herättää, ja tekevätkö ihmiset itse niin.
Lue myös:
"Punalappuhyökkäys" Salossa: S-marketissa meni kuppi nurin, kun asiakkaat keksivät porsaanreiän
"Todella ärsyttävää toimintaa"
Monen mielestä tuotteiden hamstraaminen paljon ennen alennuksen alkamista on väärin ja epäreilua, sillä tällöin tuotteita ei riitä välttämättä niitä tarvitseville.
– Menen yleensä varttia vaille kahdeksan kauppaan, monesti punalapputuotteet on jo loppu paistopisteessä. Todella ärsyttävää toimintaa. Miksi aina ihmisten pitää toiminnallaan pilata hyvät asiat? ihmettelee nimimerkki Maikku1957.
– Yleensä kyseessä on jo kypsempi ihminen, joka mättää kärryn puolilleen kaikkea punalappuista ja joko pyörii tunnin pari myymälässä odottaen, että alennus suurenee. Kovimmat laittavat tuotteita myös piiloon kauppaan muiden tuotteiden sekaan tai jättävät pari tuntia lämpimässä olleet kylmätuotteet ennen kassaa pois, kun ne on jo pilalla. Saisivat saada porttikiellon jokainen kiinnijäävä, nimimerkki Vanhuksilla ei ole mitään tapoja puolestaan toteaa.
– Kaupassa on ärsyttävä käydä klo 19–20 juuri siksi, koska hyllyvälit täyttyvät aikaansa kuluttavista punalappushoppailijoista. Röyhkeimmät istuskelevat henkilökunnan rullatuoleilla. Siellä on vähemmistön edustajista hyväosaisiin kitsastelijoihin koko kaupungin kerma edustettuna, nimimerkki Nokialainen havainnoija sanoo.
Kaupoissa havaittu ilmiö: Punalapputuotteita piilotetaan
Nimimerkki Kaupan täti kertoo havainneensa jemmausilmiön omalla työpaikallaan.
– Asiakas tulee aamupäivästä myymälään, kerää isot määrät –30 % -tuotteita ja piilottaa ne jonkun kylmähyllyn nurkkaan tai muiden tuotteiden alle. Sitten ilta-alen lähestyessä tulee takaisin myymälään ja kaivaa kätköt esiin.
– Joskus kuitenkin mieli tuntuu muuttuvan päivän aikana, ja myymälän työntekijät löytävät näitä "jemmoja", joita ei ole tultu ostamaan useiden päivienkään kuluttua, kun kaikki tuotteet ovat jo myyntikunnottomia. Näiden sankareiden toimintaan on yritetty puuttua, mutta aina kaikkia ei saada kiinni ja jututettua.
Hamstraajat kertovat syyn toiminnalleen
Punalapputuotteita hamstraava nimimerkitön henkilö kertoo haalivansa tuotteita kärryyn taloudellisista syitä.
– Totta kai olen hamstrannut punalaputettua ruokaa, koska olen työtön. Punalaputetut auttavat arjessa eteenpäin, kun tulot ovat mitättömät. Kun saa viikon ruoat edullisesti, ei tarvitse nähdä nälkää ja saa ruokavalioon myös tarvittavaa vaihtelua. Punalaputettujen hamstrauksessa harmittaa ainoastaan se, jos hamstraajana on työssä käyvä, useita tuhansia euroja tienaava henkilö – ei muuten.
Toinen nimimerkitön vastaaja ei sen sijaan pidä tuntia ennen ostoskärryihin keräämista varsinaisena hamstraamisena:
– Kaksi tuntia on jo hieman överiä. Itse menen noin 40 minuuttia ennen kahdeksaa lappuralliin – tarjoushaukka kun olen. Toisaalta kärryn täyttäminen kukkuralleen on aika törkeää, osoittaa vain piittaamattomuutta. Itse otan vain sen, minkä tarvitsen seuraavaan kauppapäivään asti.
Nimerkki Pitkäjussin mukaan aletuotteet kuuluvat niille, jotka ne ehtivät koriinsa napata.
– Nopein vie punalaputetut! Käyn itsekin maanantaisin noin klo 9 hakemassa koko viikon ruokatarpeet – ja pääasiassa kaikki ovat laputettuja.