Googlen musiikkisovelluksen tarjonta laajenee

Google on ilmoittanut laajentavansa Google Play Musicin tarjontaa. Perinteisen musiikkisisällön lisäksi palvelusta löytyy tulevaisuudessa podcasteja.

Google Play Music -palvelu tarjoaa musiikin suoratoistoa, omien kappaleiden kuuntelua verkon yli ja valmiiksi koottuja radiokanavia. Lisäksi Yhdysvalloissa Google Play Music toimii Spotify-tyyliin ilmaisena suoratoistajana sekä uuden YouTube Red -palvelun kumppanina.

Jatkossa Googlen musiikkipalvelusta löytyy myös puhesisältöä, sillä joukon jatkoksi saapuvat podcastit. Yhtiön mukaan palvelu pyrkii tarjoilemaan kunkin käyttäjän persoonaan ja mielialaan sopivia podcasteja. Lempparipodcastejaan voi luonnollisesti tilata, ladata laitteelle offline-kuuntelua varten ja saada halutessaan ilmoituksia uusien jaksojen julkaisusta.

Ikävä kyllä tämäkin Google Play Music -uudistus lanseerataan ensin vain Yhdysvalloissa ja Kanadassa. Podcastien tuomisesta muille markkinoille ei toistaiseksi ole tarkempia tietoja.

Sisältöuudistusten lisäksi Google on laittanut Play-palveluidensa sovellusikonit remonttiin. Play-kauppa, Google Play Music ja monet muut tutut sovellukset tunnistetaan jatkossa aiempaa yhtenäisemmistä kuvakkeista.

Lue myös:

    Uusimmat