Googlen itseajavat autot oppivat tööttäämään kuin suomalaiset

Googlen insinöörit ovat ylittäneet jälleen kerran itsensä. Firman itseajava auto on opetettu käyttämään äänimerkkiä – ja vieläpä kohteliaasti.

Google raportoi joka kuukausi itseajavien autojensa kehityksestä ja tällä kertaa raportti sisälsi tarinaa menopelien autonomisesta tööttäämiskyvystä.

Itseajavat autot on opetettu tööttäämään itsekseen, kohteliaasti. Tai no, osaa auto olla tylykin, jos tilanne sitä vaatii.

Lievää reagointia vaativassa tilanteessa Googlen auto napauttaa kaksi nopeaa ja hienotunteista tööttäystä peräjälkeen. Nopeaa toimintaa ja vaaran sisältävässä tilanteessa torvi taas menee pohjaan pidemmäksi aikaa ja ääni on voimakkuudeltaan kovempi.

– Itseajavien autojemme tulee olla kohteliaita, harkitsevaisia ja niiden tulee ymmärtää käyttää äänitorvea vain silloin, kun siitä on hyötyä kaikkien tielläliikkujien turvallisuuden kannalta, Googlen raportissa kerrotaan.

Googlen tavoitteena on opettaa autojaan ymmärtämään myös sen, miten autoilijat reagoivat erityyppisiin tööttäyksiin.

Kuulovammaisiakin Google on ajatellut. Itseajavissa autoissa on kokeilussa erilaisia ääniefektejä, joilla halutaan kertoa tiellä liikkujille autosta, sen nopeudesta ja suunnasta.

Humisevan äänen lisäksi autoissa testataan miekkavalaan, sähkölaitteiden ja äänitaideteosten ääniä.

Voi sanoa, että Googlen autojen tööttäämistavat ovat niin kohteliaat, että ne käyttävät äänimerkkiä samalla tavalla kuin suomalaiset autoilijat. Suomessa äänimerkin käyttö on erittäin kohteliasta verrattuna esimerkiksi eteläisen Euroopan liikennekulttuureihin.

Tällä hetkellä Google testaa autonomista ajamista yhteensä 58 auton voimin, joista 24 on Lexus RX 450h -mallisia ja loput Googlen omia prototyyppejä. Autot ajavat neljän osavaltion alueilla.

Toukokuussa testiautot ajoivat yhden kolarin, kun auto törmäsi lievästi tien keskikaiteeseen – ja tuollonkin auton raportoitiin olevan manuaaliohjauksessa.

Grafiikka autonomisen auton toiminnasta.

Lue myös:

    Uusimmat