Ferrari California T päivittyi Handling Speciale -tekniikkapaketilla. Se tekee autosta lähes uuden mallinimen veroisen – siis lähes.
Tykkäsimme
- kori kallistelee vähemmän
- räväkämmistä pakoäänistä
- nopeammin toimivasta vaihteistosta
- paljon Ferraria maltillisella sijoituksella
Emme tykänneet
- painaa yhä liikaa
- pakoäänet turhankin kumeat kaikkiin tilanteisiin
Hinta alkaen 335 008 €
Handling Speciale -paketti 12 010 €
California T on ylivoimaisesti myydyin V8-moottorinen Ferrari tällä hetkellä. Tämän lisäksi sen ostajista yli 50 prosenttia on uusia Ferrari-asiakkaita. Syitä tähän ei tarvitse miettiä kauan: California yhdistää upeasti coupén ja avoauton.
Toisaalta perinteiset Ferrari-asiakkaat ovat vierastaneet vuonna 2008 esiteltyä Californiaa hieman, sillä sen alustaa ja jousitusta on pidetty hieman pehmeänä – siis Ferrariksi. Hardcore-ferraristeille California on ollut siis usein korkeintaan se perheen kakkos-Ferrari, se jolla perheen kauniimpi osapuoli voi liikkua. Ja miksipä ei? California on kuitenkin yksi parhaiten arkipäivään sopivia Ferrareita ison tavaratilansa ansiosta.
California oli myös ensimmäinen Ferrari, jossa moottorin jatkeena oli kaksoiskytkinautomaatti, joka sekään ei alussa viehättänyt puritanistisempia Ferrari-asiakkaita. Vielä mielenkiintoisemmaksi California muuttui hiljattain, kun sen moottorin kylkeen lisättiin turboahdin. On siinä ollut Maranellon ystävillä ihmettelemistä.
Vielä mielenkiintoisemmaksi California muuttuu nyt, kun sen saa Handling Speciale -paketilla varustettuna. Kuten nimi jo kertoo, varustekohennuksella ei pyritä freesaamaan auton ulkonäköä vaan virittää se paremmin käteen istuvaksi niille asiakkaille, jotka haluavat ostoskatujen lisäksi viettää aikaa myös moottoriradoilla.
Tekniikkapaketin muutokset kohdistuvat auton jousitukseen, pakosarjaan sekä vaihteistoon. Muutokset eivät siis ylety sen paremmin moottoriin kuin auton painon alentamiseenkaan; kyseessä ei siis ole mikään kevennetty California Challenge Stradale. Mutta ei kannata surra, sillä jo pienellä on saatu paljon aikaan.
Aloitetaan äänistä. Uusi pakosarja tuo auton soundiin intensiivisen lisän, ja äänen tasoa voi säätää upeasti kaasupolkimella ja vaihdevipuja vetelemällä. Äänimaailma on selvästi tunteikkaampi kuin ennen. V8-konserttiin on lisätty erilaisia sävyjä, joiden myötä kuskilla nousee hymy selvästi herkemmin huulille.
Myös ajettavuus on parantunut. Etujousitusta on tiukennettu 16 prosenttia, kun takana jäykkyyttä on lisätty 19 prosentilla. Se tarkoittaa, että California pysyy tiukemmin kiinni tiessä eli toisin sanoen kallistelee kurveissa vähemmän. Tästä on iloa jo tavallisella mutkatielläkin, joskin vasta radalla autosta päästään ottamaan riittävästi irti. Jousitusta ei ole myöskään kiristetty liian jäykäksi, eli alusta ylittää epätasaisemmatkin tien pinnat kunnialla.
Toinen ajamisen hauskuuteen merkittävästi vaikuttava seikka on vaihteiston uudet välitykset. Tuttu 7-portainen kaksoskytkinautomaatti vaihtaa nyt paljon nopeammin – ei yhtä nopeasti kuin 488:ssa, mutta selvästi vikkelämmin kuin tavallisessa California T:ssä.
Ja jos vauhtia kertyy liikaa, isot hiilikuitukeraamiset jarrulevyt hidastavat auton vauhdin henkeäsalpaavalla tavalla: selkä irtoaa jarrutuksessa selkänojasta ja rinta puristuu tiukalle kiristyviä turvavöitä vasten. Uuuuf.
Koeajon jälkeen on pakko ihmetellä, miksi tätä tekniikkapäivitystä on pitänyt odottaa näinkin kauan. Vapaasti hengittävään Californiaan oli aikoinaan tarjolla HS-paketti siihenkin, mutta se jäykensi auton alakertaa liikaakin, joka puolestaan heikensi auton mukavuutta arkiajossa. Uusi paketti on paljon toimivampi. Edellisen paketin valitsi noin joka viides Californian ostaja, uusi paketti löytänee tiensä selvästi isommalle asiakaskunnalle.
Ferrari California T Handling Speciale
Moottori 3 855 cm3, tuplaturbo V8
Teho 412 kW (560 hv) / 7 500 r/min
Vääntö 755 Nm / 4 750 r/min
0-100 km/h 3,6 s
Huippunopeus 316 km/h
EU-kulutus 10,5 l/100 km
CO2-päästöt 250 g/km
Mitat Pituus 4 570 mm, leveys 1 910 mm, korkeus 1 322 mm, akseliväli 2 670 mm
Tyhjäpaino 1 730 kg
Tavaratila 340 l
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää