Charles Leclercin mukaan Ferrarin kannattajien ei kannata odottaa ihmeitä tapahtuvaksi viikonlopun Singaporen F1-osakilpailussa. Monacolaiskuljettaja näkee tallin voiton mahdollisuudet tällä kaudella vähäisinä.
Ferrari kamppaili viime kaudella tiukasti valmistajien mestaruudesta McLarenin kanssa, mutta on tällä kaudella jäänyt huimat 337 pistettä kärjestä, kun kautta on ajamatta seitsemän osakilpailua. Italialaistalli käy taistoa sarjan kakkossijasta Mercedeksen ja Red Bullin kanssa.
Leclerc on noussut kauden aikana viidesti palkintokorokkeelle oltuaan kerran toinen ja neljästi kolmas. Hän ei kuitenkaan usko, että hän itse tai tallikaverinsa Lewis Hamilton pystyisivät nousemaan keskikorokkeelle kauden aikana.
– Minusta se on hyvin epätodennäköistä, koska McLaren on valitettavasti erittäin vahva myös lämpimässä säässä, Leclerc sanoi Singaporen pätsissä.
– Pääkilpailijoihimme verrattuna voimme olla vahvempia, mutta en usko meidän pääsevän niskan päälle McLareniin nähden.
Koskaan ei pidä sanoa ei koskaan, Leclerc kuitenkin muistuttaa.
– Odotan innolla sitä, missä menemme tänä viikonloppuna ja uskon, että toinen mahdollisuutemme voisi olla Vegasissa (Las Vegasin osakilpailu 20.–22. marraskuuta), radalla, jolla kaikki on erikoista ajankäytön ja muun suhteen. Se voi olla iso tekijä kilpailussa.
Singaporessa ja Las Vegasissa kilpailut ajetaan illalla iltavalaistuksessa.
– Se voi olla meidän mahdollisuutemme, mutta hyvin pieni mahdollisuus.
Lue myös: F1-kisaan julistettiin poikkeussääntö
Kansainvälinen autoliitto FIA julisti Singaporen kilpailun vaarallisen lämmön kilpailuksi torstaina, mutta edes odotettu korkea lämpötila, olosuhde, joka on suosinut Ferraria tänä vuonna, ei saanut Leclerciä vakuuttuneeksi.
– En usko, että voimme odottaa ihmeitä, hän sanoi.
– En usko, että voimme odottaa olevamme kilpailukykyisempiä. Ennemminkin tuntuu, että McLaren on entistä enemmän edellä tällaisella radalla, joten voimme olla jopa kauempana heistä.
Voitoitta jääminen koko kauden mitassa olisi kova isku Ferrarille, ja Leclercin mukaan tilanne satuttaa kaikkia tallissa.
– Uskon meidän kaikkien olevan pettyneitä. Erityisesti, koska Ferrarilla tähtäin on aina olla kärjessä, eikä kamppailemassa toisesta tai neljännestä sijasta, Leclerc paalutti.
– Emme ole iloisia, minä en ole iloinen. Meidän pitää olla parempia. Se on täysin selvää kaikille tallissa.