F1-kuskijärjestö kertoo ohjusiskun aiheuttamasta keskustelusta – saudihallitus ratkaisi asian: "Savun näkemisen jälkeen vaikea keskittyä"

Saudi-Arabian GP:n järjestäjät huolehtivat F1-sarjan toisen kilpailun turvatoimista maksimaalisin keinoin. Järjestäjät ovat vieneet turvatoimet äärimmilleen Jemenin huthikapinallisten perjantaina tekemän ohjusiskun takia.

Terrorityön tekijöiksi ilmoittautuneet kapinalliset iskivät ohjuksilla ja drooneilla Aramcon öljynjalostuslaitokseen, joka sijaitsee vain reilun kymmenen kilometrin päässä Jeddan F1-radasta.

Iskusta seuranneen tulipalon katku kantautui perjantaina myös F1-ajajien nenään. Sen pani merkille muiden muassa hallitseva maailmanmestari Max Verstappen, joka aluksi luuli sen johtuvan jostain auton viasta.

Ajajat ilmaisivat hyökkäyksen jälkeen huolensa F1-kilpailun turvallisuudesta, mutta Kansainvälinen autoliitto, järjestäjät, MM-sarjan johto ja kilpatallit päättivät myöhemmin perjantaina, että tapahtuma pyritään järjestämään normaaliin tapaan. Viranomaiset antoivat lauantaina vakuutuksensa kisatapahtumien turvallisuudesta. 

Kuljettajat ottivat kisaviikonlopun jatkamisen vastaan ristiriitaisin tuntein, mutta lopulta kuskijärjestö GPDA antoi suostumuksensa jatkaa järjestelyitä.

– Eilinen oli vaikea päivä formula ykkösille ja stressaava päivä F1-kuljettajielle. Ehkä siihen on vaikea samastua, jos et ole ajanut F1-autoa tällä nopealla ja haastavalla Jeddan radalla, mutta turman savun näkemisen jälkeen oli vaikea keskittyä täysin ajamiseen ja pyyhkiä luonnollinen huolestuminen pois mielestä, järjestö sanoo tiedotteessaan lauantaina.

GPDA kävi pitkiä keskusteluita keskenään, tallipäälliköiden ja lajiorganisaation kanssa. Tiedotteen mukaan mielipiteet jatkamisesta jakautuivat selvästi, mutta lopulta Saudi-Arabian hallitus onnistui vakuuttamaan kuskit turvatoimien riittävyydestä.

– Toivomme siksi, että vuoden 2022 Saudi-Arabian GP muistetaan hyvästä kisasta ennemmin kuin eilisestä välikohtauksesta, GPDA lausuu.

Lue myös:

    Uusimmat