Ex-presidentti Bill Clinton joutunut sairaalahoitoon

Yhdysvaltain entinen presidentti Bill Clinton on joutunut sairaalaan tulehduksen vuoksi, kertoo tämän edustaja Twitterissä.

Demokraattipresidentin edustajan Angel Urenan mukaan tiistai-iltana sairaalahoitoon joutunut Clinton, 75, on paranemaan päin ja hyvällä tuulella. Hän kertoo presidentin olevan kiitollinen lääkäreille, hoitajille ja henkilökunnalle kalifornialaissairaalassa saamastaan loistavasta hoidosta. Urenan mukaan Clintonin sairaalaan joutuminen ei liity koronavirukseen.

Urena tviittasi myös Clintonin lääkäreiden lausunnon, jossa kerrottiin että ex-presidentille on annettu antibiootteja ja nesteytystä. Lääkärit kertoivat olevansa jatkuvasti yhteydessä New Yorkissa asuvan Clintonin omiin lääkäreihin ja toivovansa tämän pääsevän pian kotiin.

–  Kahden päivän hoidon jälkeen hänen valkosoluarvonsa ovat laskemaan päin, ja hän reagoi hyvin antibiootteihin, lääkärit sanoivat.

CNN kertoi, että kyse olisi virtsatietulehduksesta, joka on levinnyt verenkiertoon. Kaliforniassa käymässä ollut Clinton oli hakeutunut sairaalaan tunnettuaan olonsa uupuneeksi. Häntä on hoidettu yksityisyyden ja turvallisuuden vuoksi sairaalan teho-osastolla.

Clinton toimi presidenttinä kaksi kautta vuodesta 1993 vuoteen 2001. Hänen puolisonsa Hillary Clinton oli demokraattien presidenttiehdokas vuoden 2016 vaaleissa.

Clinton joutui presidenttikautensa jälkeen vuonna 2004 sydämen ohitusleikkaukseen ja alkoi sen jälkeen noudattaa vegaanista ruokavaliota.

Lue myös:

    Uusimmat