Trump on parhaillaan Floridassa, ja Valkoisen talon lehdistösihteeri Karoline Leavitt sanoi aiemmin, että presidentti olisi seurannut tapahtumia kartanostaan Mar-a-Lagossa.
Valkoinen talo on julkaissut kuvia presidentti Donald Trumpista seuraamassa Yhdysvaltain ja Israelin iskuja Iraniin neuvonantajiensa ympäröimänä.
Ensimmäisessä kuvassa Trump istuu pöydän ääressä päällään puvuntakki ja valkoinen kauluspaita. Päässään hänellä on valkoinen lippalakki, jossa lukee USA.
Pöydän ympärillä ovat lisäksi ainakin ulkoministeri Marco Rubio ja Valkoisen talon kansliapäällikkö Susie Wiles.

He istuvat vakavat ilmeet kasvoillaan tilassa, joka näyttää olevan erotettu muusta rakennuksesta mustilla verhoilla.
On epäselvää, missä kuvat on tarkalleen otettu. Valkoinen talo on avannut kuvia vain kirjoittamalla, että Trump seuraa niissä Yhdysvaltain operaatiota Iranissa 28. helmikuuta.
Trump on parhaillaan Floridassa, ja Valkoisen talon lehdistösihteeri Karoline Leavitt sanoi aiemmin, että presidentti olisi seurannut tapahtumia kartanostaan Mar-a-Lagossa.

Israel ja Yhdysvallat aloittivat iskunsa Iraniin lauantaiaamuna Suomen aikaa. Iran on vastannut iskuihin laajasti iskemällä Israeliin sekä Yhdysvalloille tärkeisiin sotilaallisiin kohteisiin Persianlahdella ja muualla Lähi-idässä.
Trump kertoi myöhään lauantaina, että Iranin korkein johtaja, ajatollah Ali Khamenei on kuollut. Iranin valtiollinen televisio vahvisti Khamenein kuoleman varhain sunnuntaina. Khamenei oli kuollessaan 86-vuotias.
Lue myös: Trump vahvistaa: Iranin korkein johtaja Ali Khamenei kuollut
Vance Valkoisen talon tilannehuoneessa
Valkoinen talo julkaisi iskujen jälkeen lisäksi kuvan varapresidentti J. D. Vancesta, joka vuorostaan istuu Valkoisen talon tilannehuoneessa.
Hänellä ovat seuranaan ainakin kansallinen tiedustelujohtaja Tulsi Gabbard ja valtiovarainministeri Scott Bessent.

Yhdysvalloissa on muodostunut tavaksi, että presidenteistä julkaistaan kuvia Valkoisen talon tilannehuoneessa merkittävinä hetkinä heidän presidenttikausiensa aikana.
Yhdysvaltain entisen presidentin Barack Obaman kaudella esimerkiksi julkaistiin vuonna 2011 kuva, jossa Obama ja hänen hallintonsa jäsenet saavat päivityksiä operaatiosta, jossa Yhdysvaltain erikoisjoukot surmasivat al-Qaidan johtajan Osama bin Ladenin.
Trump kuitenkin viettää Valkoista taloa mieluummin aikaa Mar-a-Lagossa. Tämän johdosta Trump ei ollut tilannehuoneessa Yhdysvaltain ja Israelin iskujen yhteydessä.
Trump ei ollut Valkoisessa talossa myöskään tammikuun alussa, kun Yhdysvallat teki hyökkäyksen Venezuelaan ja sieppasi maata itsevaltaisesti johtaneen presidentti Nicolas Maduron.
