Etkö omista lemmikkiä? Kissa-allergeenia löytyy silti sinunkin kodistasi

Kissa-allergeenia on joka kodissa – myös niissä, joissa ei ole koskaan ollut eläimiä! 

Jopa kolmasosa väestöstä kärsii allergisesta nuhasta. Allerginen nuha voi ilmaantua jo muutaman vuoden iässä. Väsymyskin saattaa keväisin johtua siitepölyallergiasta.

Suomessa noin 80 prosentilla maatilalla asuvista lapsista on perheessään koira tai kissa. Kaupungissakin luku on 50 prosenttia. Eniten allergeeneja on eläinten hilseessä ja eritteissä, kuten syljessä ja virtsassa. Tunnista allergian oireet!

Mitään ”allergeenivapaita” eläimiä tai rotuja ei ole, muistuttaa Terveystalon allergologi, lääketieteen tohtori, lastentautien ja lastenallergologian erikoislääkäri Peter Csonka. Noin 20 prosenttia suomalaisista koululaisista on herkistynyt koiralle tai kissalle, mutta vain puolet heitä kertoo saavansa näistä oireita. 

Kissa ja koira-allergeenia löytyy myös niistä kodeista, joissa ei ole koskaan ollut eläimiä! Kissa-allergeenia on joka kodissa, ja koira-allergeenia on jopa 85 prosentissa kodeista. Suurimmat pitoisuudet ovat olohuoneessa ja makuuhuoneissa.

Kissan allergeeni

– Nimeltään Fel d 1 

– On hyvin pieni: sen koko on 0,2 μm – siis 0,0002 millimetriä!

Astmaa sairastavan lapsen oireet voivat merkittävästi pahentua, jos hän altistuu säännöllisesti sisäilman allergeeneille. Csonka muistuttaa, että esimerkiksi kissan tuottama allergeeni leijuu kotona joka paikkaan ja sitä on jopa seinäpinnoilla. Se myös tunkeutuu helposti hengitysteihin.

Vaikka kissa poistetaan asunnosta, allergeenipitoisuudet pysyvät korkeina vuosien ajan. Vesipesu poistaa kissa-allergeenin vaatteesta. Villa- ja polyesterivaatteissa allergeenia on enemmän verrattuna puuvillaan. 

Hyvä sisäilma...

– On raikasta

– Suosituslämpötilaltaan noin 21–22 °C

– Suhteellinen ilmankosteus lämmityskaudella on noin 30-40 %

– Yleinen siisteys ja tavaroiden järjestäminen paikoilleen ovat asioita, joihin kodin asukas itse voi vaikuttaa 

Mitä enemmän on lemmikkejä kodissa, sitä enemmän on myös pölypunkkeja. Csonkan mukaan pölypunkkeja on eniten sängyssä ja pehmustetuissa kalusteissa, ja matoissa kymmenkertaisesti enemmän kuin parkettilattialla. Mitä vanhempi ja korkeampikarvaisempi matto, sitä enemmän pölypunkkia. 

9-vuotias lapsi hengittää vuorokauden aikana noin 7000 litraa ilmaa, josta talvipäivänä jopa 90 prosenttia saattaa koostua sisäilmasta. Terveelliset rakennusmateriaalit, laadukas rakentaminen sekä tehokas ja puhdas ilmanvaihtojärjestelmä ovat olennaisia asioita sisäilman kannalta, Csonka sanoo.


Lue myös:

    Uusimmat