Delfiinien vetämä reki, joulupukkijahti, tanssifestivaalit rannalla… Suomalaiseen jouluun kuuluvat perinteisesti valkeana hohtava maa ja jouluillallinen perheen parissa, mutta monissa muissa maissa joulua vietetään hyvin erilaisissa merkeissä.
Matkahakukone Momondo.fi listasi viisi vaihtoehtoista tapaa joulun viettoon maailmalta.
Küssnacht, Sveitsi
Yleensä joulupukki toivotetaan sydämellisesti tervetulleeksi melkein missä päin maailmaa tahansa. Küssnachtin sveitsiläiskylässä pukki saa kuitenkin erilaisen vastaanoton: vuosittain yli 20 000 vierasta saapuu joulukuun viidentenä päivänä jahtaamaan tätä tuuheapartaa.
Tapahtuman nimi on “Klausjagen”, vapaasti käännettynä “joulupukinmetsästys”, ja se kuuluu Euroopan kummallisimpiin jouluperinteisiin. Se sai alkunsa keskiaikaisena pakanarituaalina, jossa kyläyhteisöt yrittivät ajaa pois pahoja henkiä sietämättömän mekkalan avulla. Tapahtuma oli niin äänekäs, että se kiellettiin 1700-luvulla, mutta se palautettiin vuosisataa myöhemmin uudessa, kristityssä muodossa – ja tällä kertaa kohteenaan joulupukki.
Koko yön kestävään paraatiin osallistuu 180 torvensoittajaa, 200 miestä “iffeleissä” – jättimäisissä valaistuissa hiippalakeissa, jotka on suunniteltu näyttämään hehkuvilta lasimaalauksilta – sekä 700 lehmänkellonsoittajaa, jotka yhdessä ajavat joulupukin ja hänen neljä pimeää tonttuaan pois kaupungista.
Nassau, Bahama
Nassaussa Tapanina ja jälleen uudenvuodenpäivänä järjestettävä Junkanoo on Karibian vanhimpiin kuuluva festivaali, joka täyttää kadut erikoisiin karnevaaliasuihin pukeutuneilla ihmisillä ja tarttuvalla rumpujen rytmillä. Junkanoo vetää vertoja jopa New Orleansin Mardi Gras’lle ja Rion sambakarnevaaleille asujen värikkyydessä, kimalluksessa ja yleisessä hulluudessa.
