Sisä-Suomen poliisi epäilee kahden miehen sytyttäneen tulipalon tahallaan. Lisäksi toista miestä epäillään tapon yrityksestä.
Nokialla Pirkanmaalla syttyi lauantain vastaisena yönä kerrostaloasunnossa tulipalo, jota poliisi epäilee tahallaan sytytetyksi. Lisäksi poliisi epäilee, että tapahtumiin liittyy naiseen kohdistunut tapon yritys.
Sisä-Suomen poliisilaitokselta kerrotaan STT:lle, että hätäkeskuksesta tuli puoli neljän aikaan aamuyöllä ilmoitus, jonka mukaan Nokian Kyyninkadulla sijaitsevan kerrostalon rappukäytävässä oli savua. Paikalta oli lisäksi löytynyt nainen, jolla oli pahoinpitelyyn viittaavia vammoja.
Poliisi otti kerrostaloasunnosta kiinni kaksi miestä, joita epäillään tuhotyöstä. Lisäksi toista miestä epäillään tapon yrityksestä.
Rikoskomisario Jari Luoto Sisä-Suomen poliisista kertoo, ettei naisella ole hänen tietääkseen hengenvaaraa. Luoto vetoaa julkisuuslakiin ja sanoo, että tarkemmat tiedot vammoista ovat salaisia.
Luodon mukaan nainen on syntynyt 1970-luvun alkupuolella kuten toinen epäillyistä miehistäkin. Toinen mies on puolestaan syntynyt 1980-luvun alkupuolella.
Hän ei osannut sanoa, tunsivatko miehet ja nainen toisensa tai kenen asunto oli kyseessä. Luoto ei myöskään kommentoinut, mitä asunnossa oli tarkalleen sytytetty palamaan. Hän kuitenkin lisäsi, ettei palo levinnyt asunnosta muualle taloon.
Pirkanmaan pelastuslaitoksen aamuöisen tiedotteen mukaan asunnossa oli palanut sänky.
– En ole perehtynyt näihin yksityiskohtiin vielä. Nyt lähdetään selvittämään sekä kuulemaan asianomistajaa ja epäiltyjä, Luoto kertoi lauantaina puolen päivän aikaan.
Rikosepäilyistä uutisoi aiemmin lauantaina Yle.
