Ensi kuussa alkaa Suomen puolen vuoden urakka EU:n työnjohdossa, edessä suuria uudistuksia – "On iso vastuu, miten tätä isoa orkesteria johdetaan"

Eurooppa haasteiden edessä 9:38
Katso videolta koko keskustelu Euroopan komission Suomen edustuston päällikön Antti Peltomäen vierailusta Huomenta Suomessa.

Reilun kahden viikon päässä häämöttävät EU-vaalit. Suomesta on tulossa näillä näkymin 13 uutta eurokansanedustajaa. 

Kesäkuussa alkaa myös Suomen EU-puheenjohtajuus, joka tarkoittaa Suomelle erityistä vastuuta puolen vuoden ajaksi, kertoo Euroopan komission Suomen edustuston päällikkö Antti Peltomäki.

– Se on työnjohdollista valtaa, mutta kuusi kuukautta Suomi joutuu vastaamaan siitä, että 28 tai 27 jäsenvaltiota pystyy toimimaan ja viemään eurooppalaista poliittista agendaa eteenpäin. On iso vastuu osata ja ymmärtää, miten tätä isoa orkesteria johdetaan, ja se voi soittaa samaan sävelmään, Peltomäki selventää.

"Suomalaisten äänestäjien pitäisi olla vain tyytyväisiä"

Hiljan tehdyn seurannan mukaan suomalaismeppien vaikutusvalta EU:ssa on varsin hyvissä kantimissa. 751 parlamentaarikon listalla vihreiden Heidi Hautala pitää sijaa 11 ja kokoomuksen Petri Sarvamaa sijaa 14.

Peltomäen mukaan selkeästi suomalaiskansallisissa kysymyksissä suomalaiset europarlamentaarikot ovat osoittaneet kykenevänsä puoluerajatkin ylittävään, vaikuttavaan yhteistyöhön.

– Mielestäni suomalaisten äänestäjien pitäisi olla vain tyytyväisiä, että ovat valinneet sinne ahkeria, peräänantamattomia ja oman asiansa puolesta taistelevia kansanedustajia. On korkea työmoraali ja halu vaikuttaa, hän sanoo.

Peltomäen mukaan tulevalla parlamentilla on edessään talouteen ja digitalisaatioon liittyviä haasteita, samalla ilmastonmuutoksen pysäyttämisen huomioon ottaen.

– Meillä on isoja rakenteellisia uudistuksia tapahtumassa. Niihin pitäisi löytää lainsäädäntöön, rahankäyttöön ja politiikan suuntaukseen liittyviä ratkaisuja, joissa EU:n taso ja jäsenvaltioiden taso pelaa yhteen, eikä toisiaan vastaan.

Lue myös:

    Uusimmat