"En ole aiemmin nähnyt Mersun lentävän": Pakettiauton kuski reagoi ripeästi vaaratilanteessa – MTV Uutiset tavoitti Joonaksen, jonka arvellaan pelastaneen henkiä Hyvinkäällä

Katso video kuskin näkökulmasta! Karmea ajokeli kurittaa työmatkalaisia 0:23
Onnettomuusaamuna autoilijoita varoitettiin huonosta ajokelistä. Tältä olosuhteet näyttivät kuljettajien näkökulmasta.

Miiku Leppäkoski oli työkaverinsa kanssa matkalla töihin keskiviikkoaamuna kello kuuden aikaan, kun Hangonväylällä Hyvinkäällä tuli eteen tilanne, jota Toyota Hiacessa istunut kaksikko säikähti perusteellisesti.

– Kaltevantieltä ilmestyi keskelle vastaantulevien kaistaa henkilöauto, joka jäi paikalleen sutimaan. Meitä vastaan kulkeneen Mercedes-Benz Viton kuljettaja ehti vain vaivoin reagoida yllättävään tilanteeseen.

​​​​​​​


Leppäkoski kertoo Vito-pakettiauton kuljettajan onneksi väistäneen eteen ilmestynyttä autoa ojan puolelle.

– Se osui poikittain eteen tullutta autoa perään, otti kimmokkeen liikenteenjakajasta ja lumikasasta ennen sinkoutumista syvän ojan pohjalle. En ole ennen nähnyt Mersun lentävän. Nyt olen.

Kuljettajan toiminta pelasti henkiä

Leppäkoski kiittelee täpärästi tilanteessa liikenteenjakajan liikennemerkkiin sekä valaisinpylvääseen osumisen välttänyttä pakukuskia esimerkillisestä toiminnasta.

– Suoraan ajamalla Vito olisi osunut henkilöauton kuljettajan oveen, jolloin sitä kuljettanut nainen olisi luultavasti kuollut. Meidän kaistallemme tulemalla olisi seurauksena olisi ollut kahden pakettiauton nokkakolari, joka olisi todennäköisesti tarkoittanut kolmen hengen menettämistä.

Onnettomuuspaikalle pysähtynyt Hiace-kaksikko suuntasi seuraavaksi onnettomuusautojen luo ottaen samalla yhteyttä hätäkeskukseen.

– Vito-kuski istui autossaan kädet yhä ratissa kiinni. Vaikka turvatyyny oli juuri lauennut hänen naamalleen, niin hän vakuutti olevansa kunnossa. Myös autostaan noussut nainen kertoi voivansa hyvin. Saimme työkaverini kanssa hätäkeskukselta luvan jatkaa matkaamme töihin.

Kolari tuntuu yhä niskassa

MTV Uutiset tavoitti myös Vitoa kuljettaneen Joonas Piiraisen.

Hän kertoo käyneensä lääkärissä tarkistuttamassa onnettomuudessa kipeytyneen niskansa varmuuden vuoksi. Piiraisen mukaan onnettomuustilanne tuli eteen eilen aamulla todella yllättäen.

– Siinä ei ehtinyt mitään muuta tehdä, kuin vähän vain väistää. Tilanne kävi niin nopeasti. Siitä huolimatta osuin siihen eteen tulleeseen autoon. Sen ehdin huomata, että ainakaan valotolppaan en osu, vaan auto menee lumikasaan. Sitähän ei toki voinut tietää, että mitä sen takana on.

Piirainen sanoo poliisipartion sekä ambulanssin ja paloauton tulleen paikalle nopeasti, joten hän pääsi poistumaan paikalta ilman pitkää odottelua.

– Paikalta lähtiessään myös onnettomuudessa toisena osapuolena ollut nainen vaikutti olevan kunnossa.

Piiraisen mukaan auto kärsi rytäkässä sen verran pahasti, että se menee luultavasti lunastukseen. Myös eteen tullut henkilöauto vaurioitui hänen mukaansa pahoin.

Lue myös:

    Uusimmat