Elainen mies kuoli syöpään – leski puhuu vaietusta pelosta: "Entä, jos painajainen alkaa uudelleen?"
Elaine menetti 40-vuotiaan miehensä syövälle. Kokemus jätti naiseen pysyvän pelon siitä, että hänkin sairastuu.
Elaine Rothin aviomies kuoli syöpään. Elaine kertoo nyt, että on leskeydestään puhuessaan tunnustanut vain yhdelle ihmiselle kärsivänsä tunteesta, jota kuvaa "sairausahdistukseksi".
Mustema herätti kauhun
Kun Elaine lähti juoksemaan ensimmäistä kertaa koronakaranteenin alettua, hän treenasi täysiä – ja huomasi muutamaa päivää myöhemmin, että hänen varpaankyntensä alle on ilmaantunut mustelma.
– Aivojeni looginen osa ajatteli, että juoksin liian kauan treenaamatta ja epäsopivissa lenkkareissa, ja nyt minulla on mustelma kynnen alla, Elaine kuvailee Scary Mommy -sivustolla.
– Syöpäleski-osio aivostani alkoi googlata harvinaisia ihosyöpiä, jotka alkavat tummana alueena sormen- tai varpaankynnen alla. Samalla ahdistus iskeytyi raskaan, metallisen pallon lailla vatsaani.
"Syöpäleski minussa oli liian kauhusta kankeana voidakseen edes googlata..."
Ahdistunut Elaine rauhoitteli itseään järkipuheella: jos varvas huolestuttaa, sen voi tarkastuttaa lääkärillä. Jos kyseessä olisikin syöpä, aikainen diagnosointi oisi hyvä asia.
– Syöpäleski minussa oli liian kauhusta kankeana voidakseen edes googlata podiatria. Koska entä jos? Entä, jos lääkäri tekee pari testiä ja tulee huoneeseen ja sanoo ne sanat, jotka olen kuullut kerran aiemmin, kun aviomieheni meni lääkäriin päänsärkyjen takia? Entä, jos painajainen alkaa uudelleen?
Elaine. Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.
Elainen mukaan hän ei kykene logiikalla ja järjellä rauhoittamaan sitä osaa itsessään, joka on menettänyt rakkaan ihmisen syövälle. Rauhoittumisen sijaan hän maalasi varpaankynnen kirkkaan pinkiksi ja huolehti asiasta hiljaa mielessään.
– Aiemmin, ennen kuin olin kuullut sanan "aivosyöpä" ja katsonut, kun 40-vuotias mieheni kuolee siihen, en diagnosoinut itse itseäni. Toimin itse asiassa päin vastoin. Mustelma oli mustelma, koska olin varmaan kolauttanut itseni johonkin. Päänsärky oli vain päänsärkyä, olin varmaan unohtanut juoda vettä, Elaine kuvailee.
"Jokaisella kerralla olen varma, että kuulen ne sanat"
Elaine kuitenkin kertoo miehensä sairauden ja kuoleman myötä menettäneensä aiemmin omaamansa turvallisuuden tunteen. Nyt mustelma saattaakin naisen mielessä olla merkki syövästä.
– Jopa rutiininomainen syöpäseulonta saa minut hyvin ahdistuneeksi, Elaine sanoo.
– Jokaisella kerralla olen varma, että kuulen ne sanat: olemme löytäneet jotakin epäilyttävää, se on syöpää.
"Jos syöpä voi tapahtua hänelle, totta kai se voisi tapahtua minullekin"
Elaine paitsi muistaa traumaattiset muistot sairaaloista ja odotushuoneista, myös kokee painavaa vastuuta, koska on perheen lasten ainoa elossa oleva huoltaja. Hän myös kokee, että aviomies oli heidän suhteessaan fiksumpi, hauskempi ja muutenkin "parempi" ihminen.
– Ja jos syöpä voi tapahtua hänelle, totta kai se voisi tapahtua minullekin, Elaine kuvailee.
Elaine myöntää, ettei vielä osaa erottaa toisistaan tervettä valppautta ja vainoharhaisuutta sairauden suhteen. Hän toivoo, että voisi tarinansa kertomalla auttaa muita.
– Se, että kerron rehellisesti, että leskeys on vaikeaa, voi auttaa toista nuorta leskeä tuntemaan olonsa matkallaan vähän vähemmän yksinäiseksi. Se on vähintä, mitä voin tehdä
Lähteet: Scarymommy.com, Instagram.com/Elaine Roth
Uusimmat
-
21:03
Näin huippumalli Niina Kurkinen päätyi valmentamaan ihmisiä eroamaan oikein: "Nelikymppisenä olin niin pohjalla"
-
20:57
Niinistö näki mahdollisuuksia kestävän kasvun edistämiseen Sao Paulossa Brasiliassa
-
20:54
Blinkenin Suomen-puheessa oli uusi Ukrainan sotaa koskeva seikka – Risto E. J. Penttilä: "Pikkuhiljaa lähdetään rakentamaan reittiä kohti rauhaa"
-
20:46
Pekka Pouta kuukausiennusteesta: "Kaksi viikkoa viileätä ja sitten..."
-
20:44
Kalle Rovanperä teki itselleen valtavan palveluksen – Sardinian monsteripätkä oli maineensa veroinen: "Suuri osa tuli siinä"
-
20:44
Kaatosateet ja tulvat ajoivat satojatuhansia kodeistaan Japanissa
-
20:19
Max Verstappen napsi pohja-ajat Barcelonassa – Bottas kiristi
-
20:13
Nainen jekutti poikaystäväänsä lomalla – katoavat uimashortsit aiheuttivat naurunremakan
-
20:11
Vapaan Venäjän legioona väittää taistelevansa venäläisjoukkoja vastaan Belgorodissa
-
20:09
Risto E. J. Penttilä Blinkenin vierailusta: "Suomen kansainvälinen asema on nyt vahvempi kuin pitkään, pitkään aikaan"
-
20:01
Tämä mahdollisti Esapekka Lapin komean nousun kärkeen – riskitaktiikan taustalla yksi iso onnistuminen: "Ei ole Grönholm siellä"
-
20:00
Kaksi junaa törmännyt toisiinsa Intiassa: Ainakin 50 kuollut
-
20:00
Salkkarit-kurkistus julki! Hahmo tyrmistyy kommentista: "Olet tehnyt sen jo ihan itse"
-
19:41
Säveltäjä Kaija Saariaho on kuollut
-
19:15
Vieläkö muistat Haminan mursun? Eläin sijoitetaan Luonnontieteellisen museon paraatipaikalle – tältä se näyttää nyt
-
19:05
Esko Eerikäinen onnitteli äitiään syntymäpäivänä vanhojen kuvamuistojen kera: "Meidän suhde on erityinen, välillä kummallinen"
-
19:01
Uskomaton suoritus: Daryl yhdisti kaksi monelle supervaikeaa taitoa ja teki 13 sekunnin ennätyksen
-
18:59
SM-liigan finalistijoukkue kiskaisi loistosaaliin – järisyttävää jälkeä Suomessa takonut tähtipelaaja tekee paluun
-
18:54
Blinken lähetti Helsingistä tiukat terveiset Putinille – MTV seuraa sotaa
-
18:49
Esapekka Lappi nousi rallin kärkeen! Kalle Rovanperältä tuima veto kovassa kelissä – näin perjantai Sardiniassa eteni
-
Lataa lisää