Eiffel-tornikin kalpenee – maailman korkein junasilta valmistui

0:32imgKatso videolta: Tältä maailman korkein junasilta näyttää.
Julkaistu 21.06.2025 06:10
Toimittajan kuva
Juho Lauri

juho.lauri@mtv.fi

Intiaan nousi maailman korkein junasilta, joka yhdistää Kashmirin alueen ensimmäistä kertaa Intian kansalliseen rautatieverkostoon.

Joen ylittävä The Chenab bridge on ollut työn alla yli 20 vuotta. Tänä kesänä korkea silta avattiin vihdoin.

Junasillalla on korkeutta 360 metriä, mikä tekee siitä korkeamman kuin Pariisin Eiffel-torni. Rakentamisen on kerrottu maksaneen noin140 miljoonaa euroa.

Sillan avasi kesäkuun alussa virallisesti Intian pääministeri Narendra Modi.

Silta sijaitsee konfliktien runtelemassa vuoristoisessa Kashmirissa, jossa Intia ja Pakistan ovat taistelleet alueen hallinnasta. Maat sopivat viime kuussa aselevosta.

Virallisesti Kashmirin alueesta osa kuuluu Intialle, osa Pakistanille, osa Kiinalle.

Tuoreimmat aiheesta

Junat