Minkälainen on suomalaisyritysten tilanne maailman talousmyllerryksessä? Asiantuntija kertoo.
Yhdysvalloissa korkeimman oikeuden mukaan presidentti Donald Trump ylitti valtaoikeutensa määrätessään yksipuolisesti tullejaan eri puolille maailmaa. Päätös on Trumpin hallinnon toistaiseksi suurin tappio korkeimmassa oikeudessa, arvioi muun muassa uutiskanava CNN.
Business Finlandin pääjohtaja Lassi Noponen kertoo MTV Uutisille, että korkeimman oikeuden päätös merkitsee suomalaisyrityksille ensisijassa epävarmuuden jatkumista.
Lue myös: Trumpille musertava tullitappio oikeudessa
Noponen sanoo, että hän ei olisi yllättynyt siitä, että Trump yrittäisi seuraavaksi keksiä joitakin uusia perusteita tulleille.
Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavio (ps.) sanoo, että korkeimman oikeuden tullilinjaus on Trumpille takaisku, joka voi kuitenkin jäädä pieneksi.
Tavio kirjoittaa viestipalvelu X:ssä, että presidentillä on yhä valtuus asettaa tulleja muun muassa kansallisen turvallisuuden ja epäreilujen kauppakäytäntöjen perusteella.

