Italialainen Jannik Sinner voitti miesten tenniksen Yhdysvaltain avoimien loppuottelussa yhdysvaltalaisen Taylor Fritzin erin 6–3, 6–4, 7–5.
Grand slam -voitto on maailmanlistan ykkössijaa pitävän Sinnerin toinen. Sinner voitti ensimmäisen grand slaminsa Australian avoimissa tammikuussa.
Sinneristä tuli myös ensimmäinen italialainen mies, joka on voittanut Yhdysvaltain avoimien finaalin.
Voitollaan 23-vuotias Sinner murskasi amerikkalaisten unelman saada miesten kaksinpelin grand slam -turnausvoitto pitkästä aikaa Yhdysvaltoihin. Edellisen kerran yhdysvaltalainen on napannut grand slamin voiton vuonna 2003, jolloin Andy Roddick voitti New Yorkin turnauksen.
Ryvettyi dopingkohussa
Sinnerin saapumista New Yorkissa pelattuun turnaukseen varjostivat uutiset hänen dopingkärähdyksistään. Hän antoi maaliskuussa kaksi positiivista dopingnäytettä, mutta selvisi tapauksesta kuitenkin rangaistuksetta. Sinnerin elimistöön katsottiin päätyneen kiellettyä ainetta, kun fysioterapeutti oli hoitanut hänen kädessään ollutta haavaa kiellettyä ainetta sisältävällä suihkeella.
Sinner kertoi ottelun jälkeen, etteivät viime ajat ole olleet helppoja hänen urallaan.
– Mutta minulla on tiimini ja perheeni, jotka tukevat minua, Sinner sanoi.
– Rakastan tennistä, mutta myös kentän ulkopuolella on elämää. Haluan omistaa tämän pokaalin tädilleni, joka ei voi hyvin. En tiedä, kuinka kauan saan pitää hänet elämässäni.
"Kotivoitto" taas sivu suun
26-vuotias Taylor Fritz haastoi Sinnerin maailmanlistan sijalta 12. Hän oli 15 vuoteen ensimmäinen yhdysvaltalaispelaaja miesten kaksinpelin grand slam -finaalissa.
– Olen pahoillani, etten saanut sitä tehdyksi, mutta jatkan työtäni ja minusta tuntuu, että saan sen (voiton) ensi kerralla, Fritz pahoitteli tappiotaan ottelun jälkeen.
Fritzille grand slam -turnauksen finaalipaikka oli hänen uransa ensimmäinen. Aiemmin hän oli selviytynyt parhaimmillaan arvoturnauksissa puolivälieriin, viimeksi vuoden alussa Australian avoimissa.
Uusimmat
-
09:10
Hurja huhu: Lindsey Vonn suunnittelee paluuta
-
09:09
Hiilaritonta sushia! Ennennäkemätön suomalaiskeksintö palkittiin maailman parhaana
-
09:05
Tavaroiden heittelyä, ahdistelua ja perheen uhkaamista: Näin kauppojen henkilökuntaa häiriköidään
-
08:58
Pysäyttävä näky NHL-ottelussa – kyyneleet virtasivat Johnny Gaudreaun muistolle
-
08:58
Venäjän hyökkäystä ei voida poissulkea, varoittaa Ruotsin puolustusministeri: "Valmis ottamaan suuria riskejä"
-
08:35
Keuhkosyöpää sairastava Aki Palsanmäki Seiskalle: "Leikkaus pelotti niin perkeleesti"
-
07:58
Roope Hintziltä näyttävä viimeistely – Sebastian Aho kruunasi juhlaottelunsa tyylillä
-
07:44
Kozeen Shiwan pyysi anteeksi: "Nyt on rauhan aika"
-
07:42
Ozzy Osbournen ex-kitaristia ammuttiin Las Vegasissa
-
07:29
Putin teki "halvaannuttavan" päätöksen
-
07:21
Katso: NHL:ssä nähtiin harvinainen temppu! Ruotsalaisvahti onnistui maalinteossa
-
07:04
MM-rallitähden aikeista erimielisyyttä – suomalaisasiantuntijalta huima Toyota-näkemys: "Pajari on lahjakkaampi"
-
07:00
Tätä alaa vain harva pääsee opiskelemaan
-
06:59
Pohjois-Korea räjäytti Etelä-Korean rajalle johtavia teitä – räjäytykset tallentuivat valvontakameroille
-
06:31
SM-liigan jättänyt Markus Nurmi takoo nyt tulosta kiekkohullussa kaupungissa – menestyksen salaisuus kuin Raimo Helmiseltä lainattu
-
06:31
Marika lähti ulkomaille ilman lääkkeitään ja joutui mahdottomaan tilanteeseen – antaa nyt tärkeän vinkin
-
06:29
Kolmekymppinen mies saalisti lapsia Snapchatissa raiskattavikseen – ahdistunut 13-vuotias söi lasinsiruja jälkeenpäin
-
06:28
Huippuvireinen Anton Lundell nousi taas valokeilaan – Floridan suomalaiset pistivät tuulemaan
-
06:06
Kreml on "hermostunut ja purkaa turhautumistaan" Suomeen
-
05:55
NHL-mestarivalmentaja esitti Olli Jokiselle yllättävän toiveen – "Olin, että aha!"
-
Lataa lisää