Cristal Snow romahti tanssikulisseissa: Kaikki demonit tulivat ulos

Tanssitähti Cristal Snow´n viime viikot ovat olleet haastavia, mutta tekemisen ilo on alkanut löytyä synkkien päivien jälkeen.

Tähtitanssija Cristal Snow myöntää viimeisten kahden viikon olleen hyvin rankkoja. Helpotusta ei ole luvassa ainakaan treenituntien määrässä laskettuna, sillä tulevana sunnuntaina esitettävän kahden tanssin takia harjoittelun määrä on kasvanut entisestään.

Kia oli juuri ehtinyt sanoa, että yli viittä tuntia ei kannata treenata kerralla. Niin vain tiistaina tuli 7,5 tunnin tanssitreenit. Loppuviikko taitaa mennä samoilla tuntimäärillä, ei tässä oikein muuta voi, Cristal huokaa.

- Aikataulut ovat rajuja ja päivät pitkiä. Nukutaan sitten haudassa, Cristal hörähtää.

Kovien kipujen kanssa kamppaileva tanssitähti on päättänyt olla valittamatta säryistään, vaikka ne vaikeuttavatkin omalta osaltaan tanssikuvioiden harjoittelua. Cristal joutuikin tekemään viime viikolla täydellisen asennemuutoksen.

- Keskiviikkona sain kunnon tunteenpurkauksen tanssitreeneissä ja kaikki demonit tulivat ulos. Se helpotti, sillä pidän yleensä kaiken sisälläni, Cristal kertoo.

Demonien valloilleen pääsemiseen vaikuttivat osaltaan laskenut mieliala, mutta myös stressi ja univaje.

- Viimeiset kaksi viikkoa ovat olleet tosi rankkoja. Kadotin ilon tekemisestä ja aloin suorittaa. Kivut piinaavat ja väsymys on ollut armotonta. En ole saanut nukuttua tarpeeksi ja myös työstä on ollut stressiä, tanssitähti avaa purkauksen taustoja.

Tunneryöpyn jälkeen Cristal ja hänen tähtiopettajansa Kia kävivät kehityskeskustelun hyvässä hengessä. Tulokset alkoivat näkyä tanssitreeneissä lähes välittömästi.

- Kia sanoi huomanneensa, että en ollut ihan oma itseni moneen päivään. Sain häneltä ymmärrystä, empatiaa ja varmistuksen siitä, että ei ole epänormaalia, että tilttaa päässä, kun on fyysisesti ja henkisesti rasittunut.

Cristal kertoo huomanneensa tunteiden purkamisella ja keskustelemisella olleen positiivisia vaikutuksia.

- Ilo tekemiseen löytyi jo seuraavana päivänä. Asenne jeesi ihan törkeästi. Se oli mahtavaa huomata, Cristal myöntää.

- Nyt eteenpäin uudella asenteella, tanssitähti hymyilee.

Netin suora erikoislähetys tanssikulisseista nähdään aina sunnuntaisin klo 21.00-21.10 osoitteessa mtv.fi/tanssiitahtienkanssa.

Tanssii Tähtien Kanssa sunnuntaisin klo 19.10 MTV3-kanavalla.

Lue myös:

    Uusimmat