Yliopisto-opiskelija luuli kärsivänsä krapulasta – oireiden taustalla olikin hengenvaarallinen syy: "En uskonut hänen selviävän siitä yöstä"
Opiskelija luuli kärsivänsä pahasta krapulasta, vaikka hänellä tosiasiassa oli meningokokkibakteerin aiheuttama aivokalvontulehdus. Aiheesta uutisoi muun muassa Daily Mail.
Brittiläinen ensimmäisen vuoden yliopisto-opiskelija Ben de Souza, 19, luuli kärsivänsä todella pahasta bileillan jälkeisestä krapulasta marraskuussa 2019. Tunteja myöhemmin hän päätyi sairaalan teho-osastolle ja oli vähällä menehtyä.
Taloustieteitä opiskeleva Ben oli ollut krikettijoukkuekaveriensa kanssa viettämässä iltaa. Seuraavana aamuna hän heräsi siihen, että hänen päätään särki ja hänellä oli huono olo. Hän tunsi olonsa unenpöpperöiseksi ja oksensi kymmenen kertaa. Ben oletti, että kamala olo johtui joko krapulasta tai flunssasta.
Ben päätti levätä huoneessaan. Kämppäkaverit kävivät katsomassa häntä säännöllisesti seuraavan yön aikana.
Sairaalaan viime hetkellä
12 tuntia myöhemmin, noin viiden aikaan aamulla 30. marraskuuta, yksi Benin kämppiksistä löysi tämän makaamasta lattialta. Paikalle soitettiin ambulanssi ja Ben kiidätettiin sairaalaan.
Sairaalaan saapumisen jälkeen Ben menetti kokonaan tajuntansa. Hänet laitettiin hengityskoneeseen.
Kävi ilmi, että Ben oli saanut meningokokkibakteerin aiheuttaman aivokalvontulehduksen. Lääkärien mukaan hän oli ollut vain minuuttien päässä kuolemasta.
Benin perheenjäsenet olivat saapuneet sairaalaan tämän luo. Paikalle tuli muun muassa hänen äitinsä Arlene, joka oli aiemmin työskennellyt sairaanhoitajana.
– Meille sanottiin, että Ben oli kaikkein huonovointisin potilas koko sairaalassa. En uskonut hänen selviävän siitä yöstä, Arlene kertoi Daily Mailille.
Sairaalaan saapumisen jälkeen Ben oli lisäksi vahingossa niellyt omaa oksennustaan ja hänen keuhkoihinsa oli tullut vaurio. Hänellä oli myös ilmennyt halvauskohtauksia. Hän oli teholla viisi päivää hengityskoneessa.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.
Pitkä kuntoutusprosessi
Sairaalasta hän pääsi helmikuussa kuuden ja puolen viikon hoitojakson jälkeen. Sen jälkeen alkoi kuntoutus, jonka aikana hän opetteli uudelleen kävelemään. Halvauskohtausten takia oli pelätty, että Ben ei enää kävelisi, mutta kuukausia kestänyt intensiivinen fysioterapia on saanut hänet toipumaan.
Suurin osa Benin vuodesta onkin kulunut toipuessa. Nyt hän on valmis jatkamaan opintojaan.
– Tämä on ollut rankkaa, mutta tiedän olevani onnekas. Viime viikolla neurologi sanoi, että olen toipunut ihmeellisen hyvin ja tiedän, että kaikki eivät ole näin onnekkaita.
Meningokokkibakteeri-infektio vaatii pikaista hoitoa
Aivokalvontulehdus johtuu yleensä bakteerista tai viruksesta, kertoo Terveyskirjasto. Viruksen aiheuttama aivokalvontulehdus on lievä ja pääosin hyvin itsestään paraneva eikä siihen ole lääkehoitoa. Bakteerin aiheuttamat tulehdukset ovat sen sijaan hengenvaarallisia ja edellyttävät kiireellistä antibioottihoitoa.
Meningokokkibakteeri aiheuttaa vaikeita tulehdustauteja, kuten aivokalvontulehdusta (meningiittiä) ja verenmyrkytystä, kertoo Tampereen yliopiston Rokotetutkimus.fi-sivusto.
Meningokokki-infektion oireisiin kuuluvat äkillinen, korkea kuume, päänsärky, niskajäykkyys, silmien valonarkuus, nopeasti huononeva yleistila sekä iholla näkyvät pistemäiset verenpurkaumat. Potilas saattaa kärsiä myös pahoinvoinnista, oksentelusta ja sekavuudesta.
Tyypillistä on äkillinen sairastuminen ja se, että yleistila heikkenee nopeasti, mahdolliseseti jopa muutamassa tunnissa siihen pisteeseen, että tarvitaan tehohoitoa. Hoitamattomana tauti johtaa miltei aina kuolemaan. Sairaalahoitoon täytyy hakeutua saman tien, jos epäilee meningokokin aiheuttamaa yleisinfektiota, ohjeistaa Rokotetutkimus.
THL:n mukaan verestä tai aivo-selkäydinnesteestä todettuja meningokokki-infektioita ilmoitettiin Suomessa 16 vuonna 2019, saman verran kuin vuotta aiemmin.
Ison-Britannian julkisen terveydenhoitojärjestelmän (NHS) nettisivuilla kerrotaan, että yleensä bakteerien aiheuttamasta meningokokki-infektiosta toivutaan hyvin, jos siihen saadaan nopeasti hoitoa. Joillekin voi kuitenkin jäädä siitä pysyviä jälkiä, kuten koordinaatiokykyyn tai liikkumiseen liittyviä haasteita.
Lääkärin varoitus
Kun nuoret palaavat opintojen pariin, asiantuntijat toivovat, että he olisivat varuillaan. Aivokalvontulehduksen kohdalla eristäytyminen voi koitua kohtaloksi.
– Koronaviruksen vuoksi on oikein eristäytyä muista. Eristäytymisellä voi kuitenkin olla katastrofaalisia seurauksia, jos kyseessä onkin jokin sellainen kuin syy kuin meningokokkibakteeri, kertoo lontoolaisen Imperial College -korkeakoulun professori Simon Kroll Mirror-sivustolle.
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit.
Lähteet: Mirror, Terveyskirjasto, Rokotetutkimus.fi, NHS, Daily Mail
Uusimmat
-
09:05
Suomessa on tuhansia taloyhtiöitä, joiden osakkaat voivat pahimmillaan menettää kaiken – nämä ovat varoitusmerkit
-
09:01
Mitä ihmettä? Korkea-arvoiselta ruotsalaisjäseneltä julkea temppu – äänesti omaa liittoaan vastaan Venäjä-päätöksessä
-
08:37
Kalle Rovanperällä selkeä suunnitelma kiihkeässä mestaruustaistossa – "Kaikki voi kääntyä päälaelleen"
-
08:18
Britney Spears tanssi somessa veitsiä heilutellen, poliisi hälytettiin paikalle – laulaja selittää: "Yritän imitoida Shakiraa"
-
08:14
Olli Juolevi heivattiin NHL-joukkueesta
-
08:11
Kohuttu SM-liigajoukkue kammottavassa syöksykierteessä – "Ei ole halua tai valmiutta"
-
08:00
Kirja-arvio: Sodan maastot ja olosuhteet
-
07:38
Kiekkopomo paljastaa, miten Antti Pennasen valinta eteni – nämä ominaisuudet ratkaisivat
-
07:29
Vaasalainen eläinklinikka jakoi kuvan pienen potilaan saapumisesta: "Kuinka monta poliisia tarvitaan tuomaan pöllö klinikalle?"
-
07:15
SM-liigan alkukauden suurin yllättäjä kehitti "murskaavan" jekun – Olli Jokisessa on tapahtunut muutos: "Se ensimmäinen kausi oli vähän suonenveto"
-
07:00
Mikkelissä tehdään teatterin historiaa: Chaplinin klassikkoelokuva Diktaattori ensi kertaa Suomessa näyttämölle
-
06:44
Esapekka Lapilta pistävä havainto Chilen MM-rallin vaatimuksista: "Enemmän olen huolissani siitä, kestääkö tuo laite"
-
06:35
Kriitikko Arttu Seppänen PMMP:n porua herättäneistä festarikeikoista: "Tällä lailla konserttibisnes nykyään toimii"
-
06:34
Venäjän hyökkäysoperaatio Kupjanskin suunnalla hidastunut – MTV seuraa sotaa
-
06:31
Oletko tullut ajatelleeksi? Tässä tapauksessa autoilija saa ajaa päin punaisia – "Osa tietää, osa ei"
-
06:28
Katleena Kortesuon tiedot varastettiin – "Joudun lopun elämäni maksamaan omaehtoisesta luottokiellosta"
-
06:17
Yritysjohtaja vainosi eläkeläisnaapureitaan: Parkkeerasi poikittain pihatielle, tunkeutui tontille ja vihjaili lehdessä laittomuuksista
-
06:13
Kaja Kallas tänään Suomessa – kaksi kolmasosaa virolaisista haluaa hänen eroavan
-
06:10
Yli 2 500 Eurooppaan yrittänyttä kuollut tänä vuonna Välimerellä
-
06:02
Argentiinassa tuhannet naiset marssivat puolustaen aborttioikeutta
-
Lataa lisää