Boston-jahdissa kuollut poliisi saa nimikko-oluen

Bostonin pommittajien etsintäoperaatiossa kuollut poliisi saa nimikko-oluen, kertoo the Boston Globe.

Yhdysvaltalaispanimo kertoo valmistavansa olutta nimeltä Collier Stout, jolla kunnioitetaan viime kuussa kuolleen Sean Collierin muistoa.

Collier ammuttiin kuoliaaksi, kun poliisit jahtasivat pommiepäiltyjä Bostonissa.

Sean Collierin tiedettiin pitäneen poliisin työn lisäksi retkeilystä, kantrimusiikista ja hyvästä oluesta.

Cambridge Brewing Company ja Rocky Mountain Brewery kertovat tuovansa uuden irlantilaistyyppisen tumman oluen markkinoille ensi kuussa.

– Puhuimme Bostonin tapahtumista ja päätimme, että nimikko-olut olisi yksi tapa muistaa. Pian keksimme nimeksi Collier Stout. Sean oli suuri, vahva ja urhea mies, sanoo idean isä Chris Vossmer.

Englannin sana 'stout' tarkoittaa tumman oluen lisäksi 'rohkeaa'.

Cambridge Brewing Company kertoo lahjoittavansa jokaisesta myydystä oluesta dollarin säätiölle, joka perustettiin Collierin muistoksi.

Olutta aiotaan myydä myös ravintolan hanoissa, joihin tulee poliisin virkamerkin kuva.

– Sean olisi ollut hyvin otettu, jos hän olisi saanut tietää saavansa nimikko-oluen, sanoo Collierin opiskelu- ja asuintoveri Travis Dixon.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat