Mainos

Bongaus: Opelin syksyn uutuus jo Suomessa

Olemme tottuneet näkemään uusien automallien salakuvia, mutta yleensä kuvat ovat peräisin ulkomailta. Testivaiheessa olevia autoja liikkuu Suomessa lähinnä talvitestien merkeissä yleensä varsin hiljaisilla alueilla pohjoisessa.

Teknavi bongasi kuitenkin tällä kertaa Suomessa muotoja peittävällä teippauksella varustetun kulkupelin. Kyseessä on jo käytännössä tuotantovalmis Opelin syksyn uutuus, eli Mokka X, joka nähtiin myös Geneven autonäyttelyssä keväällä.

Nimestään huolimatta kyseessä ei ole täysin uusi malli, vaan vuonna 2012 esitellyn pienen katumaasturin Opel Mokkan facelift. Jo ensivilkaisulla on havaittavissa, että uudistukset ovat varsin kattavia. Autoon haetaan ilmettä sekä sisälle että ulos viime vuonna esitellystä ja hyvään menestykseen nousseesta Astrasta. Pinnan alta löytyy uutta moottoritekniikkaa, minkä lisäksi uusi IntelliLink-multimediajärjestelmä kattaa jatkossa Astran tavoin Apple CarPlay- ja Android Auto -älypuhelinsovellukset.

Uusi Opel Mokka X esitellään lehdistölle syyskuun puolivälissä, ja ensimmäiset autot saadaan Suomeen lokakuussa.

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.