Tiettyjen automallien omistajat suosivat tiettyjä vakuutusyhtiöitä, eivätkä vakuutusten hinnat ole kaikille merkeille ja malleille samat. Tilastot kuitenkin paljastavat mielenkiintoisia ja yllättävänkin isoja yhteyksiä eri autojen ja vakuutusyhtiöiden välillä.
Vaikka Suomessa on lukuisia vakuutusyhtiöitä, ovat markkinat isoksi osaksi kolmen toimijan hallussa. LähiTapiola, If ja OP-konserniin kuuluva Pohjola Vakuutus vakuuttavat peräti 75 prosenttia kaikista uusista autoista.
02 Rekkari kertoo tiedotteessaan, että Netwheelsin laatimat tilastot paljastavat uusien sähköautojen omistajien suosivan tyypillisesti Pohjolaa tai LähiTapiolaa. Poikkeuksen tekee Polestar, jonka autojen vakuutuksista 49 prosenttia on Ifissä.
Polestarin kohdalla korostuu myös huomattavasti markkinajohtajia pienempi vakuutusyhtiö Axa, josta vakuutuksensa on hankkinut 7 prosenttia omistajista. Axan suosiota voi selittää se, että se toimii Nordean yksityisleasing-palvelun vakuutuskumppanina, ja Nordea mainosti palveluaan viime vuonna vahvasti nimenomaan Polestar 2:lla.
Lue myös: Poliisin kamera mittasi Opelin nopeudeksi lähes 700 km/h – "Minulla on vain Astra, miten tämä on mahdollista?"
Monen tekijän summa
Vaikka uusien bensa-autojen, hybridien ja dieselautojen vakuutukset jakaantuvat sähköautoja tasaisemmin isoimpien vakuutusyhtiöiden kesken, on mukana myös kiintoisia poikkeuksia. Niistä merkittävin on Netwheelsin tilastojen mukaan Opel Astran ja Pohjola Vakuutuksen suhde, sillä yhtiö vakuuttaa peräti 57 prosenttia uusista Opel Astroista.