Tuore morsian neuvoo blogissaan vaimoja pysymään seksikkäinä ja huolehtimaan ulkonäöstään. Hänen mukaansa tämä yksinkertainen vinkki on avain onnelliseen avioliittoon.
Muutama viikko sitten avioitunut morsian Amanda Lauren on saanut ihmiset raivoihinsa kantaaottavalla blogikirjoituksellaan. Yourtango-nettisivulla julkaistun tekstin mukaan nainen on onnellinen, kun hänen miehensä on onnellinen. Tähän tilanteeseen päästään Laurenin mukaan seksikkyydellä.
– Ennen kuin kutsutte minua antifemisistiksi tai vanhanaikaiseksi, ymmärtäkää se, että kun näytän hyvältä, tunnen itseni myös itsevarmemmaksi.
Hyvä olo saa naisen mukaan aikaan sen, että hän on parempi, iloisempi ja huomaavaisempi kumppani.
"Vaikka seksi ei tee avioliittoa, se voi rikkoa sen"
Lauren kertoo aina ihmetelleensä, miksi niin monet naiset lakkaavat huolehtimasta ulkonäöstään suhteen edetessä. Jos nainen ei huolehdi ulkonäöstään, se heijastuu väistämättä myös parisuhteeseen.
– Kaikki naiset eivät näytä heti aamusta Kim Kardashianilta, mutta me voimme kaikki tehdä parhaamme. Mitä enemmän teet sen eteen, että näytät kuumalta, sitä kuumemmaksi myös tunnet itsesi, Lauren neuvoo.
Lauren kehottaa myös vaimoja valmistamaan miehen lempidrinkin aina, kun hän palaa töistä. Vaimon tulee myös olla aina valmiina, kun mies haluaa ja tarvitsee häntä.