Daniel Ricciardon hylkäys formula ykkösten Australian GP:ssä sai kärkevän vastaanoton erityisesti australialaislehdistössä. Tanskalaiset puolestaan hurahtivat täysin uudesta F1-sankaristaan.
Melbournen paikallislehti Herald Sun lyttäsi etusivun otsikollaan Grande Farce! Kansainvälisen autoliiton FIA:n tuomion Ricciardon hylkäämisestä polttoainevirtauksen ylittymisen vuoksi. Myös yöhön asti paikallista aikaa venynyt päätöksenteko sai viestimet ärsyyntymään. Herald Sunin kolumnisti Steve Larkin kuvaili tunnelmia seuraavasti:
– Hän voitti, vaikka ei voittanut. Hän hävisi, vaikka ei hävinnyt. Hän oli sisällä ja sitten ulkona. Huipulla ja pohjalla, Larkin maalailee.
– Kolme ja puoli tuntia maaliintulon jälkeen, epävarma Ricciardo lähti Albert Parkilta. "Tämä ei ole minun käsissäni", hän sanoi. Lähellä puoltayötä, noin viisi tuntia kisan päättymisen jälkeen, Ricciardo kuuli kohtalonsa. Hänet oli "poistettu lopputuloksista", sanoi tiedottaja. Hän oli päässyt pitkälle, muttei silti mihinkään, Larkin kirjoittaa.
Myöskään brittiläisen Daily Telegraphin mukaan hylkäys ei vienyt mitään pois Ricciardon suoritukselta. Lehti uskoo Red Bullin olevan varteenotettava haastaja Mercedekselle, jos se saa ratkaistua sekunnin kierrosta kohti vauhtia hidastavan moottoriongelmansa. Nico Rosbergin tyrmäävä vauhti ei silti ollut välttämättä parasta, mihin Mercedes pystyy.
– Rosberg voitti 25 sekunnilla ja on todennäköistä, että autosta löytyy lisää vauhtia. Saksalainen sanoi itsekin kisan jälkeen olleensa ällistynyt, että he dominoivat tuohon tapaan. He eivät ole kuitenkaan haavoittumattomia. Lewis Hamiltonilla oli ongelmia harjoituksissa, ja hänen moottorinsa menetti sylinterin lämmittelykierroksella. Jos he saavat pidettyä molemmat autonsa radalla, he ovat todennäköisesti kärjessä, mutta siitä ei ole mitään takuita, F1-toimittaja totesi.

