McLarenin hegemonia F1-sarjassa koki kolauksen Imolan radalla Italiassa ajetussa Emilia-Romagnan GP:ssä, kun Max Verstappen jyräsi voittoon.
Verstappen pääsi kisan aikana hyötymään ensimmäisestä turva-autotilanteesta ilmaisella varikkokäynnillä, mutta toisen kohdalla hän menetti puolen minuutin johtonsa.
Siitä huolimatta Red Bull -kuski onnistui ajamaan uusintalähdöstä karkuun keskenään taistelemaan jääneiltä McLarenin Oscar Piastrilta ja Lando Norrisilta. Norris ohitti tallikaverinsa, muttei pystynyt viiden viimeisen kierroksen aikana ajamaan Verstappenia kiinni.
Lue myös: McLaren mokasi, Verstappen paineli voittoon – näin Imolan F1-kisa eteni
McLaren on dominoinut alkukautta ja johtaa valmistajien MM-sarjaa nyt 132 pisteellä ennen Mercedestä, mutta kuljettajien pistetaulukossa Verstappen nousi jo 22 pisteen iskuetäisyydelle Piastrista.
– Minusta kisan ainoa huono puoli oli, että meillä ei ollut samanlaista vauhtia kuin Red Bullilla. He olivat nopeita, emmekä me olleet vaikeuksissa pelkästään vauhdin kanssa, vaan minusta myös renkaiden kuluman kanssa, Norris tuskaili.
– Se, mikä oli suurin vahvuutemme kaksi viikkoa sitten kääntyi riittämättömän hyväksi tänä viikonloppuna, joten se osoittaa, kuinka nopeasti asiat voivat muuttua.

