Asukas Aleksandriassa: Katujen väkivalta täysin summittaista

Aleksandriassa asuvan, suomalaistaustaisen Sherif Tobgin mukaan tilanne on vakava myös hänen kotikaupungissaan. Väkivaltaa on nähty Aleksandriassa viime päivinä jatkuvasti.

Tobgi kertoo, että tänään puolenpäivän rukoushetken aikaan Muslimiveljeskunnan äärikannattajat ampuivat väkijoukkoon kaupungilla mielivaltaisesti.

– Ryhmät eivät ole suuria, mutta heillä on aseita ja polttopulttoja, järkyttynyt Tobgi kertoo.

Tobgi itse pysyttelee parhaansa mukaan kotona ja kunnioittaa tarkkaan pimeän ajan ulkonaliikkumiskieltoa.

– En lähde mihinkään, haluan suojella perhettäni, hän toteaa.

Yhteydenpito ystäviin ja sukulaisiin onnistuu vielä normaalisti internetin ja puhelimen välityksellä,. Tobgin kanssa asuvat hänen vaimonsa ja toinen hänen kahdesta tyttärestään. Toinen tytär asuu Kairossa.

Tobgin suomalainen äiti puolestaan on parhaillaan käymässä kotimaassaan. Muu suku asuu toisaalla, eli on Tobgin mukaan "turvassa".

Päivittäisen ruokatarpeensa perhe saa ainakin toistaiseksi täytettyä aamuisin, jolloin läheisissä kaupoissa voi asioida.

Tobgi sanoo olevan erityisen pahoillaan, ettei tavallinen kansa voi harjoittaa vapaasti uskontoaan hallituksen joukkojen ja Muslimiveljeskunnan kannattajien kahtiajaon keskellä.

– Meillä ei ole oikeutta mennä edes moskeijaan. En voi edes kuvitella, miltä kristityistä tuntuu. Kymmeniä heidän kirkkojaan on poltettu Egyptissä, Tobgi pahoittelee.

Egyptiläisistä koptikristittyjä on noin kymmenen prosenttia.

Virallisten lähteiden mukaan Aleksandrian yhteenotoissa kuoli tänään viisi ihmistä.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat