Asiantuntija: Ebola tuskin uhkaa länsimaita
Studio55.fi-lähetyksessä vieraillut THL:n virologian yksikön johtaja Carita Savolainen-Kopra ei usko Ebolan leviävän länsimaihin. Kausi-influenssa taas leviää tänäkin vuonna maailmanlaajuisesti.
Studio55.fi-lähetyksessä vierailleen THL:n virologian yksikön johtaja Carita Savolainen-Kopran mukaan Länsi-Afrikassa riehuvan Ebola-epidemian leviäminen on ollut kiivasta viime viikkoina.
Torjuntatoimenpiteet ovat kuitenkin tehostettuja ja Maailman Terveysjärjestö WHO:n arvion mukaan epidemia saadaan hallintaan 6–9 kuukauden aikana.
Tukholmassa tutkitaan parhaillaan mahdollista Ebola-tartuntaa. Myös Suomessa on valmistauduttu yksittäistapauksiin.
– Suomessa ja Euroopassa länsimainen terveydenhuoltojärjestelmä osaa ottaa paremmin vastaan tällaisen potilaan. (Terveydenhuoltojärjestelmä) osaa nopeammin käynnistää torjuntatoimet ja saattaa potilaan eristykseen, jotta päästään varmistumaan siitä ettei tauti leviä muihin ympärillä oleviin jäseniin, Savolainen-Kopra kertoo.
Ebola on tautina vaikea. Tämän hetkinen Länsi-Afrikan epidemia edustaa Zaire-kantaa. Kuolleisuus on tämän epidemian kohdalla noin 52 %, mutta pahimmillaan Zaire-kannan epidemioissa kuolleisuus on noussut 90 %:iin.
Ebola on vaatinut tähän mennessä 1552 henkeä (28.8.2014). Kausi-influenssaan menehtyvien määräksi vuonna 2014 arvioidaan 250 000–500 000.
Toisin kuin Ebola, influenssa leviää ilmateitse. Kausi-influenssaa aiheuttaa peräti kolme erilaista virusta, H3-virus, H1N1-virus – eli sikainfluenssa, sekä influenssa B-virus. Influenssarokote suojaa kaikkia näitä kolmevirustautia vastaan.
– Hyvin tarkkaan sitä ei voida arvioida koska se (epidemia) tulee, se nähdään anturikeskuksen seurannan mukaan milloin tapaukset alkavat lisääntyä ja siitä pystytään päättelemään koska epidemia alkaa olla Suomessa päällä. Epidemian voimakkuutta voidaan arvioida sen perusteella mikä viruskanta sitä aiheuttaa, Savolainen-Kopra sanoo.
Pääsääntöisesti rokote suojaa viruskannoilta, vaikka toisinaan kiertävä viruskanta on sellainen jolta rokote ei suojaa. Ilman rokotetta noin 5-10 % sairastuu vakavammin influenssaan.
Kuinka suojautua virus- ja bakteeritartuntoja vastaan? Entä milloin ottaa rokote? Katso koko Carita Savolainen-Kopran haastattelu!
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää