Arsenal nähnyt tiuhaan punaista lähiaikoina – "Meidän on opittava pelaamaan vajaamiehisenä"

Arsenalin manageri Unai Emery harmitteli, ettei joukkue pystynyt vastaamaan Sokratis Papastathopoulosin saamaan ulosajoon jalkapallon Eurooppa-liigan neljännesvälierien avausottelussa torstaina.

Sokratis sai toisen keltaisen kortin Rennes-vierasottelun 41. minuutilla. Rennes tasoitti heti ulosajon jälkeen 1-1:een ja iski toisella jaksolla taululle 3-1-loppulukemat

Emery harmitteli sitä, kuinka paljon ulosajo lamaannutti Arsenalin peliä.  

– Pelimme muuttui enemmän kuin halusimme, mutta punaisia kortteja voi tulla, Emery aloitti. 

– Näin pelin jälkeen nähtynä, meidän pitää opetella pelaamaan tällaisessa tilanteessa, kun joudumme vajaamiehiseksi. Emme pystyneet hoitamaan hommiamme vaikeina minuutteina alivoimaisena. Uskon, että pystymme parempaan. 

Arsenal on viime aikoina kerännyt liikaa ulosajoja. Lucas Torreira ajettiin suihkuun Tottenham-derbyssä viime lauantaina ja Alexandre Lacazette Eurooppa-liigan edellisessä ottelussa BATE:a vastaan.

Edellisen kerran se on ottanut punaisen kortin peräkkäisissä otteluissa syyskuussa 2015. 

Espanjalaisluotsi ei kuitenkaan usko, että joukkueen kurissa olisi puutteita. 

– Voimme analysoida näitä ulosajoja yksilöinä, Emery päätti. 

Otteluparin toinen kamppailu käydään Lontoossa ensi torstaina. 

Lähde: Sky Sports

Eurooppa-liigan torstain tulokset:

Frankfurt – Inter 0-0
Rennes – Arsenal 3-1
Sevilla – Sparta Praha 2-2 
Zenit-Villarreal 1-3
Dinamo Zagreb – Benfica 1-0 
Chelsea – Dynamo Kiova 3-0
Napoli – Salzburg 3-0
Valencia – Krasnodar 2-1

Kaikki Eurooppa-liigan ottelut suorana ja suomeksi selostettuna vain C Moressa. Lue lisää tästä.


Lue myös:

    Uusimmat