Mainos

Applen lupaaman latausalustan tekniikka ei toimi – raportti: ylikuumeneminen ja ohjelmistobugit riesana AirPowerissa, myyntiintulo epävarmaa

Applen jo iPhone 8 ja iPhone X -puhelinten rinnalla viime vuoden syksyllä esittelemä AirPower-latausalusta on kenties lopulta liian kunnianhimoinen kehityshanke jopa Applen valtaville resursseille.

Esittelyn yhteydessä Apple mainitsi latausalustan olevan tulossa saataville vuoden 2018 aikana, mutta kuten jo aiemmin kerroimme, viimeviikkoisen iPhone XR ja iPhone XS -julkistustilaisuuden myötä on Apple poistanut kaikki maininnat yhtä kuvaa lukuun ottamatta latausalustasta verkkosivuiltaan. Lisäksi Apple ei ole suostunut nyt kommentoimaan sanallakaan tilannetta latausalustan kehityksen ja myyntiintulon suhteen.

AirPower-latausalustan erikoisuuden piti olla mahdollisuus ladata yhtäaikaisesti iPhonea, Apple Watchia ja AirPods-kuulokkeiden uutta latauskoteloa ne vapaasti alustalle sijoittaen. Vastaavia vapaasti sijoittaen useampia laitteita lataavia alustoja ei ole nähty vielä markkinoilla ainuttakaan kilpailijoiltakaan, joten tuotteena AirPower olisi uniikki.

Nyt Sonny Dickson on blogissaan raportoinut lähteiltään kuulemia tietoja AirPowerin ongelmista, joita on useampia.

Keskeinen ongelma on liika lämmöntuotanto, jonka takia AirPower ylikuumenee. Liika lämpö vähentää niin latausalustan lataustehoa ladattavien laitteiden lämmetessä liikaa kuin myös rasittaa AirPowerin sisältämää tekniikkaa. AirPowerin toiminta perustuu sen tasaisen pinnan alta löytyviin 21-24 latauskelaan, jotka on sijoitettu toistensa kanssa myös limittäin. Koska keloja on näin suuri määrä, voidaan laitteet sijoittaa alustalle teoriassa vapaasti. Käytännön tasolla ratkaisu ei kuitenkaan toistaiseksi näytä toimivan riittävän hyvin, sillä latauskelat aiheuttavat häiriöitä toisilleen johtaen liian suureen lämpöön ja lataustehon laskemiseen.

Ylikuumeneminen ei ole ainoa AirPowerin kehitystyössä eteen tullut ongelma. Myös laitteen ohjelmiston toiminta on osoittautunut bugiseksi. AirPower on itse asiassa varustettu riisutulla iOS-käyttöjärjestelmällä, koska monimutkainen latausalustan toiminta vaatii yhteydenpitoa eri laitteiden ja alustan välillä. Applen esittelyn perusteella AirPower-latausalustalla ladattavan iPhonen pitäisi tyylikkäästi kertoa näytöllään alustalla ladattavien laitteiden akun varauksesta. Käytännössä ohjelmisto ei toimi luotettavalla tavalla.

Toistaiseksi AirPowerin nykytilannetta tai Applen tulevia suunnitelmia ei varmuudella tiedetä. Voi olla, että Apple on jo hylännyt tai tulee hylkäämään lopulta kokonaan ajatuksen AirPowerin tuomisesta markkinoille sellaisena kuin se alun perin esiteltiin. Applelta saatetaan kuitenkin nähdä alkuperäisen AirPowerin tilalle vähemmän kunnianhimoisempi latausalusta, jossa voitaisiin hyödyntää samaa brändiä.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.