Anthony Joshua joutuu odottamaan – tyrmätty Deontay Wilder teki ratkaisunsa

Ammattinyrkkeilyn raskaansarjan mestaruusottelun viikonloppuna hävinnyt Deontay Wilder haastaa voittajansa Tyson Furyn uusintaotteluun.

Britti Fury kukisti yhdysvaltalaisen Wilderin teknisellä tyrmäyksellä varhain sunnuntaina Suomen aikaa. Taisto oli toinen kaksikon välillä joulukuussa 2018 ratkaisemattomaan päättyneen ottelun jälkeen. 

Wilder menetti tappion takia WBC-liiton mestaruutensa. Wilder päätyi pohdinnoissaan siihen, että tappio johtui hänen 18 kiloa painaneesta asustaan, jota hän käytti tullessaan kehään. Samaa epäili jo hänen valmentajansa.

–  Jalkani olivat kamppailun alussa poissa pelistä, Wilder kertoi ESPN:n mukaan.

– Käytämme ehdottomasti option kolmannesta ottelusta. Se (ottelu) käydään kesään mennessä. 

Fury horjutti Wilderiä kovilla iskuilla kolmannessa ja viidennessä erässä. Ottelu päättyi seitsemännessä erässä. Tappio Furylle oli Wilderin ammattilaisuran ensimmäinen. 

Kun Wilder on halukas käyttämään ottelusopimukseen lisätyn option kolmannesta kohtaamisesta, Furyn ja raskaan sarjan toisen mestari-iskijän Anthony Joshuan otatus saa odottaa. Sekä Furyn että Joshuan leiri ehti jo ilmoittaa halukkuuden suurotteluun

Lue myös:

    Uusimmat