Rankkasateet ovat aiheuttaneet useita tulvatilanteita eteläisessä Suomessa tänään lauantaina. Illalla vesi tulvi hoivakotiin Järvenpäässä.
Järvenpääläisessä ikäihmisten hoitolaitoksessa Myllytiellä katkesi lauantaina alkuillasta sadevesiputki, minkä seurauksena rakennuksen alakertaan ja kellarikerrokseen tulvi vettä. Asiasta kertoi Keski-Uudenmaan pelastuslaitos tiedotteessa.
Putken sai pelastuslaitoksen mukaan katkeamaan ohi mennyt voimakas sadekuuro.
Kaikkiaan vesi levisi noin 250 neliömetrin alueelle.
Pelastuslaitoksen tiedotteen mukaan kukaan ei loukkaantunut onnettomuudessa, mutta vettä levisi useiden huoneiden alueelle.
Pelastuslaitos poisti vettä vesi-imurein ja lattiakuivaimin yhteensä viiden yksikön voimin.
Lue myös: Matalapaine piinaa Suomea vielä päiviä, mutta lämpimämpää on näkyvissä
Vesi- ja ukkoskuurot ovat aiheuttaneet Suomessa lauantaina useita muitakin tulvia.
Etelä-Suomen Sanomien mukaan sadevettä tulvi iltapäivällä Tokmannin myymälään Nastolassa.
Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksella oli vesivahingontorjuntatehtäviä muun muassa Kauniaisissa Granin kauppakeskuksessa sekä Espoossa Kotkapolulla sijaitsevassa palvelutalossa.


