Nyrkkeilyn raskaan sarjan MM-vyönsä menettäneen Deontay Wilderin taustajoukoissa oli erimielisyyttä Tyson Furya vastaan käydyn ottelun luovuttamisesta.
Wilder joutui kovaan kouluun Furya vastaan. Yhdysvaltalaistähti kävi kanveesilla kahdesti ennen kuin hänen kulmauksestaan heitettiin pyyhe kehään 7. erässä.
LUE MYÖS: "Kuningas on palannut!" – Tyson Fury toisti Klitshko-voiton seremoniansa, mikä tempaisi mukaansa myös yleisön Las Vegasissa
Valmentaja Jay Deasin mukaan Wilderin korvaan tuli ottelun tuoksinassa vertavuotava haava, mikä saattoi vaikuttaa ottelijan tasapainoon. Deas totesi taiston jälkeen, että pyyhkeen heitti kehään hänen apulaisensa Mark Breland.
Wilder vastusti luovuttamista, ja Deas oli ottelijansa puolella.
– Mielestäni (Brelandin) ei olisi pitänyt tehdä sitä. Deontay haluaa antaa kaikkensa ja sanoo suoraan, ettei pyyhettä heitetä kehään. Se pitää aina muistaa, että Deontay on valtaisa iskijä, ja yksi iso osuma voi muuttaa tilanteen täysin, Deas kommentoi.
– Mark sanoi (ottelun aikana) jotain pyyhkeen heittämisestä kehään, mutta minä olin sitä vastaan. Hieman myöhemmin näin kävi. En ole vielä keskustellut Markin kanssa, mutta selvitän myöhemmin, mitä tilanteessa tapahtui.

