Alle kahdeksan tunnin unilla ikävä haittapuoli: Kerryttää monille sairauksille altistavaa rasvaa vyötärön ympärille
Liian lyhyet yöunet kerryttävät tutkijoiden mukaan haitallista sisälmysrasvaa.
Tiede, tutkimukset ja oma kokemus muistuttavat meitä jatkuvasti hyvien yöunien merkityksestä.
Nyt tuore tutkimus vain kasvattaa tätä lyhyiden yöunien haittapinoa, sillä Sleep Medicine -sivustolla julkaistun tutkimuksen mukaan vähemmän kuin kahdeksan tuntia unta yössä kasvattaa vyötärölihavuutta, kirjoittaa New York Post.
Unenpuute kasvattaa haitallista sisälmysrasvaa
Tutkijat tarkastelivat univajeen ja viskeraalisen rasvan yhteyttä.
Viskeraalinen rasva eli sisälmysrasva kertyy vatsaontelon sisään suolten ja sisäelinten väliin sekä maksan sisälle, kertoo Terveyskirjasto. Vatsaonteloon kertynyt liikarasva aiheuttaa monia sairauksia, kuten diabetesta, verenpaineen kohoamista, unihäiriöitä, sydänsairauksia sekä eräitä syöpäsairauksia.
Lähtökohtaisesti hyviksi yöuniksi määritellään 7–8 tuntia unta ja tutkimuksen mukaan jopa vain yksi tunti vähemmän unta, lisäisi viskeraalin rasvan määrää noin 12 grammalla. Unen hyöty näyttää tasaantuvan noin kahdeksan tunnin paikkeilla.
– Unen kesto liittyy negatiivisesti viskeraaliseen rasvamassan kertymiseen aikuisiän aikana, eikä siitä välttämättä ole mitään hyötyä kahdeksan tunnin jälkeen, tutkijat kommentoivat ja totesivat, että aiheesta kaivattaisiin silti vielä jatkotutkimuksia.
Katso myös: Etkö saa nukahdettua? Uni tulee jopa minuutissa tällä "kikalla"
Lähteet: Sleep Medicine, New York Post, Terveyskirjasto
Uusimmat
-
20:44
Vain pieni osa EU-maiden palautuspäätöksistä saadaan pantua toimeen
-
20:22
Miksi Israel on alkanut tulittaa rauhanturvaajia? Tutkija: Lähi-idän tilanne kärjistyy entisestään lähiviikkoina
-
20:20
Expressen: Real Madridilla kriisikokous Kylian Mbappén raiskausepäilyn vuoksi – "He panikoivat"
-
20:00
Tällaisena ei ole Niina Lahtista nähty!
-
19:47
Eduskunnan verkkosivut toimivat taas
-
19:34
Pikkuhuuhkajille karmea takaisku ratkaisevassa EM-karsintaottelussa – helpottava kuitti tuli nopeasti
-
19:17
Mestiksessä hiljainen hetki Janne Puhakan muistolle
-
19:01
Maria Huntington oli matkalla Huomenta Suomen vieraaksi, kun tulikin yllättävä este: "Oli aika hurja yö"
-
18:54
Älä tee ruokavirhettä "nirson" lapsen kanssa: "Saattaa jopa pahentaa tilannetta"
-
18:50
Sébastien Ogier heitti kovaa herjaa kilpakumppanistaan – nyt tuli vastaus
-
18:42
Saako aseen tuoda ulkomaisella aseluvalla Suomeen? Asiantuntija vastaa
-
18:24
Parisuhdeväkivaltaa samaa sukupuolta olevien suhteissa tutkittu vähän
-
18:07
Lehti: Valtteri Bottas pelaa uhkapeliä F1-tulevaisuudellaan – Mick Schumacher nousi uudestaan mukaan
-
18:01
Harvinainen yhteiskuva Ernest Lawsonista äitinsä kanssa – saapui Oulusta asti katsomaan poikansa työskentelyä
-
18:00
Sebastian Aho astuu hurjan rajapyykin yli NHL:ssä – Leijonien jättiturnaus kutkuttaa: ”Vielä hienompi pelata”
-
17:59
Vasemmistoliitto: Hallitus on historiallisen naisvihamielinen
-
17:36
Häkkänen: Israelin YK-tulituksessa merkkejä tahallisuudesta
-
17:22
Tällainen riski alkoholin kotiinkuljetuksessa piilee Alkolle
-
17:19
Frontex: Laittomat rajanylitykset EU:hun vähentyneet lähes puoleen kuluvana vuonna
-
17:02
"Maailman paras pannukakku on tässä!" – nyt leivotaan todellinen klassikko
-
Lataa lisää