Vastaamo tietomurrosta tuomittu Aleksanteri Kivimäki ei tyydy tuomioonsa.
Vastaamon tietomurtojutussa hovioikeudessa tuomittu Aleksanteri Kivimäki on hakenut valituslupaa tuomiostaan korkeimpaan oikeuteen.
Valituslupahakemus on jätetty tänään maanantaina, jolloin valitusaika myös päättyi.
Helsingin hovioikeus kovensi Kivimäen tuomiota Psykoterapiakeskus Vastaamon tietomurtojutussa helmikuussa antamassa tuomiossaan.
Kivimäen tuomio koveni hovioikeudessa 8 kuukaudella.
Hänet tuomittiin käräjäoikeudessa kuuden vuoden ja kolmen kuukauden vankeuteen muun muassa törkeästä tietomurrosta liittyen Vastaamo-tapaukseen.
Hovioikeus korotti rangaistuksen kuuteen vuoteen ja 11 kuukauteen vankeutta.
Hänet tuomittiiin muun muassa törkeästä tietomurrosta, 20 törkeästä kiristyksestä ja 9 231 törkeästä yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä. Psykoterapiakeskus Vastaamon tietojärjestelmä murrettiin ja niiden potilastietoja kopioitiin marraskuussa 2018. Myöhemmin selvisi myös, että asiakkaita oli kiristetty.
Kivimäki vaati hovissa kaikkien syytteidensä hylkäämistä.
Tapauksen syyttäjät olivat tyytyväisiä hovioikeuden antamaan tuomioon.
– Tuomiosta näkee, että asia on ymmärretty. Syyksilukemiset pysyivät kaikki ennallaan ja rangaistusta on korotettu. Vaikka sieltä jäi yksi kuukausi vajaaksi siitä, mitä me vaadimme, niin se ei ole sellainen asia, minkä takia syyttäjät lähtisivät korkeimmasta oikeudesta valituslupaa hakemaan, aluesyyttäjä Pasi Vainio kertoi MTV Uutisille helmikuussa.
