Älä tee tätä mokaa, jos lapsi itkee jäädessään päiväkotiin
Joskus lapsi saattaa itkeä jäädessään päiväkotiin. Kysyimme kahdelta varhaiskasvatuksen opettajalta, miten vanhemman kannattaisi toimia tällaisessa tilanteessa, joka voi aikuisesta itsestäänkin tuntua kurjalta.
Helsinkiläisessä päiväkodissa esikouluopettajina työskentelevät Emil Nikander ja Kristiina Turkki kertovat, että yksi virhe, jonka vanhemmat tässä tekevät, on se, että jäädään liian pitkäksi aikaa häilymään siihen lapsen kanssa, kun tämä itkee.
Vaikka vanhemmasta voi ymmärrettävästi tuntua pahalta lähteä pois lapsen luota, niin olisi hyvä tehdä. Turkki ja Nikander toivovat, että osattaisiin luottaa varhaiskasvatuksen aikuisiin ja siihen, että itkupuuska menee ohi.
– Tosi usein lapsi rauhoittuu aika nopeasti sen jälkeen, kun vanhempi siitä lähtee, Nikander kertoo.
Päiväkodin aikuisia voi pyytää laittamaan viestiä perään sitten, kun lapsi on tyyntynyt. Näin vanhempi voi jatkaa päiväänsä tyynemmin mielin.
– Saatan usein sanoa vanhemmalle, että mene vaan. Laitan viestin yleensä automaattisesti perään, että hei täällä on kaikki kivasti tällä hetkellä, ei mitään hätää, Turkki sanoo.
Vinkki vanhemmille
Itkuisen lapsen jättäminen päiväkotiin voi ymmärrettävästi tuntua vanhemmasta pahalta ja ahdistavalta. Nikander ja Turkki toivovat, että jos mahdollista, vanhemman olisi hyvää yrittää hallita omaa tunnereaktiotaan tilanteessa sen aikaa, että poistuu paikalta.
Käytännössä kannattaa sanoa lapselle reippaasti lapselle heippa ja lähteä pois. Nikander ja Turkki ymmärtävät, että se voi tuntua raastavalta.
– Jos pystyy sen verran, että pääsee itse lapsen näköpiiristä pois ensin, Nikander ehdottaa.
– Lapsellekin voi olla ikävä nähdä, että vanhempi itkee siinä tilanteessa, niin helpottaa, jos sen aikaa pystyy pitämään sen siitä pois.
Nikander kertoo, että eräällä lapsella heidän päiväkodissaan oli tietty heippa-rutiini, jonka jälkeen vanhempi aina lähti pois paikalta.
– Voimme tosiaan kertoa sitten, että milloin se lapsi on rauhoittunut, että sitten pystyy vanhempikin olemaan rauhallisin mielin, Nikander sanoo.
Katso myös video: Hyvän äiti-lapsi-suhteen resepti – mistä apua haasteiden keskelle?
Uusimmat
-
12:04
Kapteeni Matti Ojase kuuli kaksi pamahdusta, sitten Copterline syöksyi taivaalta – tällainen oli Tallinnan traaginen kopteriturma
-
11:59
Leijonien ketjut Kanada-peliin julki – yksi asia saa hieraisemaan silmiä
-
11:54
Julius teki historiallisen löydön Paimiossa – arkeologi: "Erittäin harvinainen"
-
11:45
Shirly Karvinen vaihtoi alaa: "Kumppani on ollut vähän yllättynyt tästä ammattivalinnasta"
-
11:41
FT: Venäjä takavarikoi satojen miljoonien edestä italialaisen pankin omaisuutta
-
11:31
Leijonista tuttu hyökkääjä palaa Tampereelle – seuralta hauska katsaus historiaan: "Se päivä on nyt"
-
11:22
Leijonat hurjaan testiin MM-jäällä – Olli Jokinen paljastaa Kanadan heikkouden: "Iskun paikka"
-
11:15
Pohditko käytetyn auton ostoa? Älä edes harkitse tällaista yksilöä – "Ei kannata uhrata aikaa"
-
11:07
Suomalaistimantti "pelaa nyt eri peliä" NHL:ssä – tulokset näkee taululta
-
10:44
Sofia Virralta rajuja väitteitä perussuomalaisista: "Jokainen lapsi ei ole yhtä arvokas"
-
10:42
Aleksander Barkovin huima temppu jätti päävalmentajan tulisille hiilille – tähtihyökkääjältä ylistystä: "Maailman paras"
-
10:15
Reino Nordin lupaava näyttelijänura tyssäsi – paljastaa nyt, mitä tapahtui
-
10:09
Vauvojen kielijänteitä katkaistaan satoja enemmän kuin pari vuotta sitten – "Lasten suussa ei ole tapahtunut mitään sellaista anatomista muutosta"
-
10:03
Oletko koskaan nähnyt pulun poikasta? Tältä näyttävät Johannan parvekkeen valtaajat
-
09:57
Itse tehty hormi aiheutti tulipalon Pyhäjoella – rakentaja tuomittiin
-
09:53
Tiger Woods romahti
-
09:42
Näin hölskynyt tölkki ei kuohu! Jere ravisti limutölkkejä ja testasi hittiniksin
-
09:39
Oleksander Usyk luopui konekivääristä auttaakseen maataan – ristiriitainen showmies Tyson Fury ammentaa kiertolaistaustastaan: "Emme pelkää ketään"
-
09:12
Dallas päätti Coloradon NHL-kauden – jatkoajalla kovaa draamaa
-
09:05
Superottelun punnitustilaisuus päättyi rähinään – raskaansarjan jätit jouduttiin erottamaan toisistaan
-
Lataa lisää