Keski-ikään ennättänyt Audi A6 sai kevyen kasvojenkohotuksen ohella uutta tekniikkaa.
Tykkäsimme
- Voimalinjastosta
- Ilma-alustasta
Emme tykänneet
- Varovaisesta uudistumisesta
- Hinnasta
Tuttu juttu. Mallisukupolvi on ennättänyt neljän vuoden ikään, jolloin yleisilmettä freesataan pienillä yksityiskohdilla ja konepellin alle tuodaan uutta tekniikkaa. Edestäpäin katsottuna päivitetyn A6:n tunnistaa helpoiten muokatusta maskista ja lisääntyneestä kromin käytöstä. Ajovaloiksi on lisävarusteena saatavana led/matrix-valot. Pientä viilausta on tehty myös peräpään muotoiluun, joskin uudistusten havaitseminen vaatii tarkkaa tarkastelua.
Mielenkiintoisimmat uudistukset löytyvät moottoripuolelta. Nyt kaikki mallit täyttävät EU 6 -päästönormit, eli päästöt ovat tippuneet kaikissa moottoreissa. Lisäksi malliston taloudellisin 2.0 TDI on saanut Ultra-lisänimen, jolla Audi haluaa korostaa vihreitä arvojaan.
Malliston toisesta päästä löytyy puolestaan koeajamme tehodiesel. Kahdella turbolla ruuditettu 3-litrainen diesel tuottaa 320 hevosvoimaa ja 650 Nm väännön. Voimalinjaston jatkeena on aina 8-lovinen automaatti ja neliveto. Vanhaan malliin verrattuna tehoa on tullut lisää seitsemän hevosvoimaa, väännön pysyessä ennallaan. Samalla keskikulutus on tippunut neljällä desillä ollen nyt 6,0 litraa satasella. Ottaen huomioon auton yli 1900 kilon omapainon, voi arvoja pitää kiitettävinä.
Tien päällä faceliftattu A6 on nautittava matkantekolaite. Ilma-alustan ansiosta auto suorastaan leijuu tien päällä. Oikean jalan suoristaminen saa selän painautumaan tukevasti penkkiin. Auto kiihtyy satasen vauhtiin tasan viidessä sekunnissa – tämä onnistuu nelivedon ansiosta kokemattomaltakin kuljettajalta. Meno on vaihteesta ja nopeudesta riippumatta aina miehekästä. Nopeusmittaria kannattaakin pitää tarkasti silmällä, sillä viisari nousee huomaamatta laittomiin lukemiin.
Biturbo-dieseliin on rakennettu myös miehekäs äänimaailma. Kiihdytyksissä moottori murisee kuinn kyseessä olisi iso V8. Hetken ihmettelyn jälkeen kuitenkin selviää, ettei ääni tule moottorista. Pakoääniltä muistuttava soundit on toteutettu takapuskurin sisään rakennetulla äänielementillä, eli subwooferilla. Nähtäväksi jää saako autoon jatkossa valita oman ääniraidan, mutta ainakin teknisesti se olisi varmasti mahdollista. Toki joidenkin mielestä tällainen leikittely ei välttämättä sovi ison Audin imagoon.
Tehodieselin lähtöhinta on 87 387 euroa. Lisävarusteherkuilla hinnan saa helposti nostettua yli 100 000 euron. Kyseessä on siis joka suhteessa ministeritason edustuspeli.
Audi A6 Sedan
Hinta alkaen 87 387 €
Malli 3.0 TDI Biturbo Quattro Tiptronic
Moottori 2967 cm3, 4-sylint, diesel.
Vaihteisto 8-vaiht., aut.
Teho 235 kW (320 hv) 3900–4600 r/min
Vääntö 650 Nm / 1400–2800 r/min
0-100 km/h 5,0 s
Huippunopeus 250 km/h
Keskikulutus 6,0 l / 100 km
CO2-päästöt 159 g/km
Mitat pituus 4933 mm, leveys 1874 mm, korkeus 1455 mm, akseliväli 2912 mm, omamassa 1910 kg
Tavaratila 56–1680 l
---
Lue lisää:
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää