Aamulla Anne Ali-Haapalan rintaa puristi – terve ja urheilullinen nainen sai sydäninfarktin alle 50-vuotiaana: "Näitä voi oikeasti sattua kelle tahansa"

6:10
MTV:n toimittaja testasi! Uusi verianalyysi lupaa paljastaa sydämen iän ja riskin sairastua kansantauteihin. Mitä tulos näytti?

Anne Ali-Haapala sai sydäninfarktin vain 47-vuotiaana. Nyt hän haluaisi kertoa muille, että sairauskohtaus voi sattua kelle tahansa. – Omaa oloa ja kehoa kannattaa oikeasti kuunnella ja tarkkailla, hän sanoo.

Anne Ali-Haapala, 49, on hengissä, koska ymmärsi soittaa itselleen ambulanssin. Syksyllä 2019 tuolloin vielä 47-vuotias Anne sai yllättäen sydäninfarktin.

– Minuthan pelasti se, että olen hälyttänyt apua heti. Ja että olin ambulanssissa, kun oikeasti tarvitsin apua, Anne kertoo MTV Uutisille.

"Ei ollut mitään tuntemuksia, ei kipuja"

Koko viikko oli kulunut normaaleissa arkimerkeissä; edellisenä iltana perusterve ja liikunnallinen Anne oli käynyt pilates-tunnilla, ja ollut mukana täysillä, kuten tapana on.

– Elin ihan normaalisti. Ei ollut mitään tuntemuksia, ei kipuja rasituksessa tai muutenkaan, Anne muistelee.

Oli arkinen perjantaiaamu. Annen herätyskello soi puoli seitsemän aikaan. Hän nousi ylös, kuten tavallisesti.

– Ajattelin, että kerkeän laittaa pyykit koneeseen, ja mies voi laittaa ne sitten kuivumaan, kun lähden töihin. Siinä vaiheessa, kun kumarruin laittamaan pyykkejä koneeseen, rinnasta puristi jotenkin kummasti.

"Jotenkin minulle tuli tunne, että nyt pitää toimia, en voi jäädä tähän odottamaan"

Tunne ei ollut pistävä eikä siihen liittynyt kipua. Anne suoristautui. Hetkessä tuntemus meni ohi.

– Ajattelin, että mitähän se oli, jotakin outoa, Anne kuvailee.

Outo oire kuitenkin palasi parin minuutin kuluttua uudelleen; tuntui kuin vasenta käsivartta ja rintaa olisi puristanut.

– Mieleeni kyllä tuli heti, että hetkinen, olen lukenut näistä ja tiedän, että oireet voisivat viitata vakavaan sairauskohtaukseen. Jotenkin minulle tuli tunne, että nyt pitää toimia, en voi jäädä tähän odottamaan, jos tämä menisi ohi.

Anne ei pelännyt. Hän ei oikeastaan tiedä, mikä tarkalleen ottaen sai soittamaan ambulanssin.

– Olen miettinyt paljon jälkeenpäin sitä tilannetta kotona: toimin kuin tunteen tai vaiston varassa. Jotenkin tiesin, että tarvitsen apua, ja vain toimin. Mutta enhän minä sitten oikeasti tajunnut pitkään aikaan sitä, mitä on tapahtunut.

Sydän pysähtyi ambulanssissa

Anne perheineen asuu maaseudulla, ja ambulanssin tulo vei 20 minuuttia. Annen onneksi hänen vointinsa ei odottelun aikana muuttunut miksikään: rintaa puristi, mutta Anne istui rauhallisena sohvalla.

– Minua hoidettiin pihallakin ambulanssissa jonkun aikaa, ennen kuin lähdimme ajamaan Kokkolaan. Muistan, että matkalla olen sanonut, että nyt tulee huono olo, että oksettaako minua, vai mitä nyt tapahtuu. Sen jälkeen sydämeni pysähtyi.

Anne muistaa herätessään kysyneensä, missä on, ja mitä on tapahtunut. Vastaus oli hätkähdyttävä: ambulanssi oli jouduttu pysäyttämään, sillä Annea oli elvytetty.

– Muistan asiat, joita olen kysynyt, ja mitä on vastattu, mutta jotenkin kuitenkin tuntui siltä, että tarkkailen tilannetta täysin ulkopuolisena. En silloin vielä tajunnut, mitä kaikkea on tapahtunut. Vei todella pitkän ajan ymmärtää, kuinka lähellä on ollut se, että en olisi selvinnytkään, Anne kuvailee.

"Henkinen toipuminenhan on ollut paljon pidempi"

Matka jatkui sairaalaan, jossa Anne joutui välittömästi pallolaajennukseen. Hänen olonsa oli sekava ja hämmentynyt.

– Koko ajan päässäni pyöri se, että minulleko se tehdään, oikeastiko? Mielessä oli kysymys siitä, miten tämä on mahdollista. Kaikki tapahtui niin nopeasti.

Anne oli sairaalassa useita päiviä. Hoidon laatua hän kiittelee: ensihoitajat, kardiologit ja muut ammattilaiset pelastivat hänen henkensä.

– Kysymyksiähän mieleeni tuli pikkuhiljaa aivan hirveästi. Kirjoitin niitä ylös, kyselin hoitajilta ja lääkäreiltä. Sain myös psyykkistä apua, ja olen ottanut kaiken avun vastaan, mitä on tarjottu, Anne sanoo.

– Henkinen toipuminenhan on ollut paljon pidempi ja vaativampi kuin fyysinen toipuminen. Ei se fyysinenkään nopeasti tapahtunut, mutta nopeammin kuin psyykkinen.

Ei riskitekijöitä, syytä tapahtuneelle ei löytynyt

Papereissa lukee todennäköisesti kyseessä spontaani dissekaatio. Se tarkoittaa äkillistä suonen spontaania repeämää, josta sydäninfarkti aiheutui. Dissektoituma on harvinainen infarktin syy. Se voi aiheuttaa myös rintakipua.

Suoraa syytä tapahtuneelle ei Annen kohdalla löytynyt.

– Minulla ei ole suvussa riskitekijöitä, ei ole korkeaa kolesterolia, ei sepelvaltimosairautta. Minulla itselläni ei myöskään näitä ole todettu, Anne kuvailee.

Kun Anne pääsi kotiutumaan, mieltä riivasivat pelot. Entä, jos sama tapahtuisi taas? Entä, jos apu ei seuraavalla kerralla ehtisikään ajoissa? Anne koki välähdyksenomaisia takaumia, joissa eli tapahtunutta uudelleen.

– Lisäksi minulla oli liikkumisen pelkoa. Pelotti lähteä edes kävelemään omalle pihalle. Se vaati aika lailla, hän myöntää.

– Toki olen paljon miettinyt sitä, miksi juuri minulle tapahtui näin. Mutta olen myös yrittänyt ajatella, että minun ikäisilleni ja nuoremmillekin tapahtuu toisaalta myös muita vakavia sairastumisia tai sairauskohtauksia. En tiedä, oliko tämä tapahtuma vain huonoa tuuria, mutta onhan minulla ollut valtavasti hyvääkin tuuria siinä, että sain hyvän ensihoidon ja loistavaa hoitoa nopeasti. Olen tästä selvinnyt ja toipunut.

"Tapahtunut on nyt osa elämääni, mutta olen siitä selvinnyt"

Keväällä 2020 Anne kävi rasituskokeessa. Sen perusteella hän saa liikkua normaalisti. Mitään rajoitteita ei ole.

Silti pelko ja muistot tapahtuneesta nousevat edelleen toisinaan pintaan. Kun olo on vaikea, Anne yrittää ajatella sitä, että on selvinnyt. Hän on kiitollinen siitä, että on edelleen täällä.

– Yritän ajatella sitä, että olen turvassa ja kaikki on hyvin. Ettei lähtisi syvälle vellomaan, vaan muistaisi, että tapahtunut on nyt osa elämääni, mutta olen siitä selvinnyt. Tulevastahan ei voi sillä tavalla tietää, mutta ainakin juuri tällä hetkellä kaikki on hyvin.

Muille hän haluaisi kertoa, että sydäninfarkti voi sattua kenelle tahansa. Se ei välttämättä kysy elämäntilannetta, kuntoa tai edes ikää.

– Näitä voi oikeasti sattua kelle tahansa. Toivoisin, että tarinani voisi auttaa toista, samankaltaisessa tilanteessa olevaa tai vakavasta sairauskohtauksesta toipuvaa, Anne sanoo.

– Omaa oloa ja kehoa kannattaa oikeasti kuunnella ja tarkkailla. Kun tulee sellaisia tuntemuksia, joita ei aiemmin ole ollut, kuten itselläni tämä puristus, siihen kannattaa tarttua: tässä on jotakin outoa!

Anne huomauttaa, ettei huolestuttavan oireen ilmetessä kannata jäädä odottelemaan, että tuntemus vain menisi itsekseen ohi.

– Mekin asumme täällä kauempana ambulanssista ja sairaalasta, jolloin on vielä ratkaisevampaa, että toimii nopeasti. Ja kun ambulanssi tulee tarkistamaan tilanteen, sehän on vain hyvä, jos kaikki on hyvin eikä tarvitse lähteä mihinkään jatkohoitoon.


Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja