Ikämies avasi tulen murtovarasta kohti – 81-vuotias epäiltynä tapon yrityksestä

Asuntomurtojen määrässä selvä piikki 2:05
Poliisi selvittää yhä syitä, joiden takia mies valikoitui rikoksen uhriksi. Tilastojen perusteella asuntomurrot ovat yleistyneet, mutta niissä harvemmin vastaavia välikohtauksia tapahtuu.

Poliisi epäilee murtovarasjoukkoa vastaan käsiaseella puolustautunutta miestä tapon yrityksestä, poliisi kertoo.

Tapaus liittyy 19. maaliskuuta Hartolassa tapahtuneeseen tapaukseen, jossa 81-vuotiaan miehen kodissa tapahtui ryöstö. Neljä 1990–2000-luvulla syntynyttä miestä tunkeutui miehen asuntoon ja ryösti tämän. Yksi miehistä pahoinpiteli miestä samaan aikaan kun toinen vei asunnosta ampuma-aseen panoksineen.

Teko keskeytyi, kun 81-vuotias hyökkäyksen kohde ampui hyökkääjää omistamallaan käsiaseella, minkä jälkeen murtomiehet pakenivat.

Ikämiestä pahoinpidelleet ja aseen vieneet miehet ovat vangittuna, kaksi muuta miestä päästettiin jo vapaalle jalalle. Heitäkin epäillään yhä rikoksista, vaikkakin heidän roolinsa tapahtumiin oli suhteessa vähäisempi.

Ikämies yhä hoidossa, ammuttu hyökkääjä vangittuna

Poliisi sai tiedon tapahtuneesta, kun 81-vuotias mies soitti aamukahdeksalta hätäkeskukseen ja kertoi hyökkäyksestä kimppuunsa. Viranomaiset pääsivät konkreettisesti epäiltyjen jäljille, kun hätäkeskukseen ilmoitettiin ammutusta henkilöstä Hartolan keskustassa. Tässä yhteydessä poliisi tavoitti nyt vangitun miehen, ja kiinniottojen yhteydessä myös anastettu ase patruunoineen päätyi poliisille.

81-vuotias mies ei vieläkään päässyt kotihoitoon hyökkäyksessä saamiensa vakavien vammojensa vuoksi. Hänen ampumansa, vangittuna oleva mies ei tarvitse enää sairaalahoitoa.

Epäiltyjen kuulustelut ovat yhä kesken, eikä ole selvyyttä siitä, miten 81-vuotias mies oli valikoitunut rikollisten uhriksi.

– Syyttäjä ja viimekädessä tuomioistuin ratkaisee onko tilanteessa ollut käsillä vastuusta vapauttava hätävarjelutilanne, poliisi kertoi tiedotteessa.

Tapauksen syytteennoston määräaika on kesäkuussa.

Otsikkoa korjattu: Miestä epäillään tapon yrityksestä, ei syytetä siitä.

Lue myös:

    Uusimmat