7 todella yllättävää faktaa pettämisestä – näitä et ole tullut edes ajatelleeksi!

Pettäminen parisuhteessa on harmillisen yleistä, mutta se ei aina ole sen merkki, että suhteessa olisi jotain vialla, sanoo parisuhdeterapeutti.

Pettämistä voi tapahtua suhteen kaikissa vaiheissa, myös silloin kun suhteessa ei varsinaisesti ole mitään vikaa.

– Toisinaan varattukin ihminen vain tapaa uuden ihmisen ja rakastuu, parisuhdeterapeutti Holly LaBarbera sanoo Medical Dailylle.

Pettäminen ei aina merkitse sitä, että pettäjä olisi tyytymätön kumppaniinsa. LaBarberan mukaan joskus kyse on yksinkertaisesti siitä, että suhteen toinen osapuoli ei ole tyytyväinen itseensä ja uusi suhde saa hänet tuntemaan olonsa pitkästä aikaa elinvoimaiseksi.

Pettämisestä on tehty useita tutkimuksia, ja niissä on paljastanut asioita, joita harva tulee välttämättä ajatelleeksi. Medical Daily kokosi seitsemän yllättävää faktaa pettämisestä.

1. Pettäminen voi olla geeneissä

Evolution and Human -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan naiset, joilla on tiettyjä mutaatioita vasopressiinien reseptoreissa, ajautuvat todennäköisemmin pettämään puolisoaan. Vasopressiini on hormoni, joka vaikuttaa muun muassa empatian ja luottamuksen tunteisiin, jotka puolestaan ovat vahvasti yhteydessä sitoutumiseen ja seksuaaliseen käyttäytymiseen.

2. Suuri osa miehistä on edelleen rakastuneita pettäessään

Vastoin yleistä käsitystä, pettäjämiehet sanovat usein olevansa tyytyväisiä liittoonsa. Rutgersin yliopiston tutkimuksen mukaan 56 prosenttia miehistä ja 34 naisista, jotka olivat pettäneet puolisoaan, sanoivat olevansa onnellisia avioliitossaan. Monet heistä kertoivat rakastavansa edelleen puolisoaan.

3. Uskottomuus ei ole yleisin avioeroon johtava syy

Pettäminen voi johtaa avioliiton kariutumiseen, mutta se ei kuitenkaan ole yleisin syy avioeroon. Erään tutkimuksen mukaan useimmat avioliitot päättyvät yksinkertaisesti siksi, että rakkaus loppuu. Pettäminen on kuitenkin heti toisella sijalla yleisimpien syiden listalla.

4. Naiset uskovat, että matalaääniset miehet ovat ahkeria pettäjiä

Matalaäänisiä miehiä pidetään yleisesti viehättävinä, mutta heidän uskotaan sortuvan helpommin uskottomuuteen. Kun naisia pyydettiin arvioimaan miesten sopivuutta suhteeseen pelkän äänen perusteella, matalaäänisiä miehet koettiin sopivimmiksi lyhyisiin suhteisiin, joissa uskollisuudella ei ole niin väliä.

5. Mitä suuremmat kivekset kumppanilla on, sitä todennäköisemmin nainen pettää

Hämmentävää kyllä, tutkijoiden mukaan kivesten koolla on väliä, kun pohditaan pettämisen todennäköisyyksiä. Vielä hämmentävämpää on se, että kivesten koko vaikuttaa nimenomaan naisten pettämiskäyttäytymiseen. Oslon yliopiston tutkimuksessa tarkkailtiin apinoiden pariutumista ja havaittiin, että mitä suuremmat kivekset uroksella oli, sitä todennäköisemmin naaras haki lempeä myös muualta.

6. Pettävillä miehillä on suurempi todennäköisyys saada sydänkohtaus

Journal of Sexual Medicine -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan miehillä on suurempi todennäköisyys kuolla seksin aikana saatuun sydänkohtaukseen harrastaessaan seksiä rakastajattarensa kanssa kodin ulkopuolella kuin vaimon kanssa omassa sängyssä. Vaikka tarkka syy sydänkohtausriskin kasvuun on epäselvä, on mahdollista, että riskiä kasvattaa muun muassa salailun tuoma syyllisyys.

7. Pettäjämiehillä on kohonnut riski saada penismurtuma

The Journal of Sexual Medicine -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa kävi ilmi, että vuosien 2007–2011 aikana leikkausta vaatineista penismurtumista puolet oli tullut avioliiton ulkopuolisissa suhteissa. Penisvaurioista kärsiviä miehiä yhdisti myös se, että monet heistä olivat harrastaneet seksiä epätavallisissa paikoissa makuuhuoneen ulkopuolella.

***


Lue myös:

    Uusimmat