Saana oli 15-vuotias ammattikoululainen, kun hänen isäpuolensa joutui vankilaan. Nuorelle läheisen vankeusrangaistus voi olla raskas taakka, jota on vaikea jakaa muiden kanssa.
Aluksi Saanalle kerrottiin isäpuolen olevan pitkällä työmatkalla. Isäpuoli oli Saanalle tärkeä ihminen, jonka hän koki huoltajakseen. Pian äiti päätti, että on parempi kertoa totuus.
– Kerrottiin, että hän on vankilassa, mutta ei sitä, minkä takia, Saana kuvailee.
"Olen varmaan ainut"
Salailu tuntui Saanasta vain entistä pelottavammalta. Hiljalleen yksityiskohdat alkoivat valjeta. Isäpuoli oli syyllistynyt vakavaan väkivaltarikokseen ja saanut siitä usean vuoden vankeustuomion.
Teko ei kohdistunut kehenkään Saanan tuntemaan ihmiseen.
Saana hämmentyi. Hän ei olisi ikinä pystynyt kuvittelemaankaan, että olisi siinä tilanteessa. Hän ei myöskään tuntenut ketään, joka olisi kokenut samaa.
– Siinä oli paljon erilaisia tunteita. Päällimmäisenä se, että olen varmaan ainut, jolle tällaista on tapahtunut. Eihän se tietenkään niin ole, mutta siltä se silloin vahvasti tuntui.
Ensimmäinen vankilavierailu pelotti
Saana oli peloissaan myös isäpuolensa puolesta. Nuoren vilkas mielikuvitus keksi erilaisia kauhukuvia vankilasta.
– Ennen kuin olin käynyt siellä, minua pelotti ihan hirveästi. Olin katsonut jenkkisarjoja, joissa oli pelottavia vankiloita. Jännitin kauheasti ensimmäistä kertaa, Saana kertoo.
Lopulta vierailu olikin helpotus. Saanan oloa auttoi, kun hän näki olot, joissa isäpuolta pidettiin. Vankila ei ollut yhtään niin pelottava kuin sarjoissa, ja vartijatkin olivat ihan tavallisia ihmisiä. Hän myös pääsi juttelemaan ja varmistamaan, että hänellä on kaikki hyvin.
– Kun alkujärkytys oli ohi ja pääsi tapaamaan omaista vankilaan, alkoi tiedostaa ja tajuta, mistä on kyse, Saana kuvailee.