139 vuotta vanha rakennus sai uuden osoitteen San Franciscossa – näin sujui keskellä suurkaupunkia toteutettu operaatio
139 vuotta vanha viktoriaaninen talo siirrettiin kuuden korttelin päähän San Franciscossa.
Reuters kertoo, että talon siirto toteutettiin varhain sunnuntaiaamuna 21. helmikuuta, jotta se ei häiritsisi liikennettä. Kadunvarsille oli kerääntynyt arviolta 6000 silmäparia seuraamaan harvinaislaatuista siirto-operaatiota.
Kyseessä on viktoriaaninen talo, jossa on 465 neliötä ja kuusi makuuhuonetta. 139 vuoden aikana rakennus oli kuitenkin päässyt rapistumaan pahemman kerran. Sen alkuperäinen tontti oli myyty eteenpäin ja uudella omistajalla oli suunnitteilla rakentaa tontille uusia asuntoja.
Historiallista taloa ei kuitenkaan purettu, vaan se päätettiin pelastaa ja siirtää kuuden korttelin päähän uudelle tontille. Siirto maksoi paikallisten medioiden mukaan 400 000 dollaria.
Ihan yksinkertaisesta siirto-operaatiosta ei ollut kyse. Yllä olevalta videolta voi nähdä, mihin mukana olleet insinöörit ja rakennustyöntekijät lopulta venyivät.
Lähteet: Reuters ja San Francisco Chronicles
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää